Jo 5. päivä vatsani oli mielettömän kipeä. Tuntui kuin suolisto olisi krampannut mielettömän voimakkaasti. Ajattelin, että ohihan se menee.
...Väärässä olin!
6. päivä olin kävelyllä.. Kerkesin kävelemään noin puoli tuntia ennenkuin vatsassa ja rinnassa alkoi tuntumaan sietämätön, pistävä kipu. Silmissä sumeni, oksetti, ahdisti, rintaa pisti ja päätä särki. Soitin äidille, etten näe kunnolla enkä pysty kävelemään. Hän tuli sitten taksilla hakemaan mut kyseisestä paikasta ämpäri ja talouspaperi-rulla mukanaan.. *naureskelee* Äiti sanoi taksissa, että ei välitä niinkään siivota taksia jos multa tulee oksennus. Kotiin päästessä nykäsin naamaan kipulääkkeet sekä suolistoa rauhottavat lääkkeet ja kävin nukkumaan. Herätessä olo oli edelleen kipeä, mutta enhän mä jääräpää tietenkään lähtenyt päivystykseen.. :D
7. päivä menin päivystykseen. Sieltä mut lähetettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Multa otettiin verikokeita, pissatestit, mitattiin kuume, yms. Näin neula-, veri- ja sairaalafobisena ihmisenä voin kertoa, että se oli yhtä tuskaa. Todettiin, että tulehdusarvot on melko korkeat. Äiti oli mukana siellä ja mulla oli vaan niin paha olla, että itkusta ei tullut loppua. Odotettiin jonkun näköstä diagnoosia tai tietoa mitä seuraavaksi tapahtuu. Odottaminen ja tietämättömyys on pahinta..
Jonkun ajan kuluttua meille tultiin kertomaan, että mut leikataan jossain vaiheessa yötä. Olin paniikissa. Itkin ja nauroin samaan aikaan. Vaikka mun oli paha olla, heitin siitä huolimatta yhtä tyhmiä vitsejä kuin yleensäkin. Ehdotin äidille sairaalasta karkaamista, mutta hän ei jostain syystä innostunut ajatuksesta.
Kivut yltyi jossain vaiheessa sietämättömäksi ja tietoa ei ollut, milloin mut leikataan. Kiltti valkotakkinen lääkärisetä tuli ruiskun kanssa ja sain vatsanahan sisälle lääkettä. Nauroin, itkin ja hyperventiloin samaan aikaan. Sanoin äidille, että kohta mut varmaan viedään "muumilaakson" puolelle. Tällä kertaa mua ei kuitenkaan viety sinne. Ihan hyvä niin.
Jos muistan oikein, niin kello oli noin 21:30, kun mut vietiin johonkin huoneeseen missä ei ollut muita ihmisiä, kuin mä ja äiti. Joku lääkäri tuli ja antoi mulle sairaalavaatteet. Ne oli ihan hemmetin tyylikkäät! Mulle laitettiin hetki sen jälkeen tippa käteen. Tuntui, kun olisin ollut lihapala, jota sörkitään, tökitään ja kosketaan. Ahdisti niin paljon, ettei mitään rajaa.. Pelkäsin tulevia tunteja ja tapahtumia.
Tunnit kului ja leikkauksen ajankohdasta ei ollut tietoakaan. Olin niin lääkitty, etten pelännyt. Kaikki nauratti ja saatiinkiin äidin kanssa sitten hieno visio ja otettiin kamerakännykällä musta muutama kuva ne upeet sairaalavaatteet päällä. Mulla oli siis päällä sellanen vaaleenpunanen polviin asti ulottuva paita joka oli selästa avoin ja sit mulla oli ihanat vihreät ruudulliset housut.. :D Muutama videoleikekin otettiin mun muistaakseni?
Hoitajatätönen tuli sitten jossain klo 00:30 ja kyseli allergioita, hoitotoivomuksia, yms. Siitä meni joku puoli tuntia kunnes mut kärrättiin leikkaussaliin. Mut nostettiin leikkauspöydälle ja päälle laitettiin kolme lämmintä vilttiä. Antibiootit valui hiljalleen suonen sisään.. Viimeinen asia jonka muistan siitä tilanteesta on se, kun mulle sanottiin "Näe kauniita unia".
Leikkauksessa meni noin tunti. Heräsin kolmen aikoihin yöllä heräämöstä ja kysyin "Onko se jo ohi?".. Sain suonensisäisiä kipulääkkeitä pitkin yötä ja nukuin. Olin ihan pöhnässä pari päivää! Aamulla mut vietiin osastolle ja nukuin koko päivän. Olin siellä kipujen kanssa pari päivää, mutta nyt olen taas kotona! :)
