Hain tänään itselleni kirjekuoren joulupuukeräyksen tiimoilta. Kuorissa on satunnaisen lapsen yksittäinen joululahjatoive, jota vanhemmat tai muu perhe eivät jostakin syystä pysty täyttämään. Syy lienee kaikille selvä, nimittäin varattomuus.
En silti osannut odottaa, kuinka surulliseksi tämä kirje minut voisi tehdä. Kuoresta paljastui 6-vuotiaan pojan joululahjatoive: uudet talvikäsineet.
Ei sillä, että kannattaisin lapsen hukuttamista materiaan. Ei sillä, että uudet lelut tekisivät välttämättä onnellisemmaksi. Mutta onhan se jotenkin ihan helvetin riipaisevaa, että noin pieni toivoo hanskoja esimerkiksi Legojen sijaan.
Minulla on ollut sen verran hyvä ja vakavarainen lapsuus, että en olisi tullut edes miettineeksi tuollaista asiaa. Hanskat olivat itsestäänselvä asia.
Ymmärrän toki sen, että toiveen taustalla ovat saattaneet olla lapsen vanhemmat, mutta se ei muuta sitä kurjaa tosiasiaa, että Suomessa on lapsiperheitä, joilla asiat ovat näin kurjalla tolalla. Kaikki eivät varmasti ole mitään päihde- tai ongelmaperheitä, vaan syitä rahattomuuden takaa voi löytyä jos minkälaista. Työttömyyttä, sairauksia, mielenterveysongelmia, ken tietää.
Päätin joka tapauksessa hankkia hanskojen lisäksi lapselle jotakin muutakin mukavaa pakettiin, ihan vain siksi koska mä voin. Mulla on ruokaa kaapissa ja lämmin koti, ja muutenkin kaikki mitä tarvitsen. Joku kympin, parin lisämeno ei näy yhtään missään, mutta ehkä tuo iloa tälle lapselle ja perheelle.
Rauhallista joulunodotusta kaikille, pidetään toisistamme huolta. <3
(Ps. En kyllä muuten pidä joulusta.)
