Dark_Silence

inbody-mittauksessa ja tulokset hivenen kevensivät mieltä. Olen aina kokenut olevani mallia tankkeri, paitsi ollessani hyvin lähellä alipainon rajaa. Tankkerilla tarkoitan sitä, että siroa ja sievää minusta ei oikein saa tekemälläkään.

Mittauksessa selvisi, että painoindeksin mukaan (25,5) olen lievästi ylipainon puolella, mutta myös rasvaprosentti oli mittauksen mukaan n.25, joka taas on naiselle aivan oivallinen lukema.

Olin itsekin tietoinen siitä, että pari kiloa olisi suotavaa tiputtaa painoa, mutta mittauksen myötä tulin siihen lopputulokseen, että tällä hetkellä en jaksa vaivata asialla päätäni. Elämä on liian lyhyt sen miettimiseen, onko oma paino täysin ihannelukemissa vai ei, etenkin kun naisilla paino herkästi seilaa kuukautiskierron mukaan kilolla tai useammallakin.

Mikä tämän blogipostauksen pointti oli? En tiedä. Ehkä saada omat ajatukset kirjoitettua jonnekin, ehkä pohtia yleisesti, kannattaako omaa painoaan seurata ja vahtia kuinka orjallisesti. Painonhallinta lienee kuitenkin elämänmittainen prosessi, ja itselläni etusijalla on aina ollut terveys ja hyvinvointi, ei niinkään paino ja ulkonäkö.

Nojoo. Näillä mennään.

Työttömiä Suomessa on ollut elokuussa 279 600.

Mol.fi- palvelussa on tällä hetkellä vapaana 15 769 avointa työpaikkaa. Niistä kokoaikaisia, toistaiseksi voimassa olevia paikkoja on 8454.

Vaikka ajateltaisiin, että piilotyöpaikkoja on kolminkertainen määrä, eli 25 362, jolloin työpaikkoja olisi yhteensä 33 816, silti jää aika monta työtöntä ilman vakituista työtä.

Kyllähän se varmaan tukia leikkaamalla saadaan jengi töihin. Eikö?

Työttömien määrä: https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx

Työpaikkojen määrä: mol.fi

Arvio piilotyöpaikoista (johon en kyllä usko): https://www.jobly.fi/artikkelit/tyonhakijoille/tutkimus-piilotyopaikat-tyollistavat-kolme-neljasta

Suomalaisessa yhteiskunnassa kiusaaminen on yleinen ongelma. Kiusaaminen voi olla sekä henkistä että fyysistä. Pääkkölä ottaa artikkelissaan kantaa yliopistomaailmassa tapahtuvaan työpaikkakiusaamiseen. Kiusaaminen voi olla sanallista tai sanatonta, ja se voi myös ilmetyä sosiaalisen median maailmassa sakinhivutuksena. Kiusaamiseksi voidaan katsoa muun muassa työntekoon liittyvä epäasiallinen kritiikki, vihjailu, henkilökohtaisuuksiin meneminen ja työn laadun kyttääminen. Yliopistomaailmassa muun muassa kateus saattaa olla kiusaamisen juurisyynä, ja kateus saattaa johtua työkaverin saamasta apurahasta. Kiusaamista voi olla myös yksityisasioista juoruilu, jolla pyritään toisen ihmisen itsetunnon horjuttamiseen. Kiusaamiseksi voidaan katsoa myös toisen ihmisen osaamisen ja ymmärryksen jatkuva, julkinen kyseenalaistaminen. Kiusaamista voidaan toteuttaa sekä yksilö- että ryhmätasolla. Yliopistomaailman väittelyyn ja kritiikkiin kannustava ilmapiiri voi toisaalta myös mahdollistaa kiusaamisen, ja tällaisessa yhteydessä tapahtuvaa kiusaamista, kuten toisen vähättelyä, voi olla vaikeampi havaita. Pääkkölä esittelee artikkelissaan myös gaslighting-ilmiön. Gaslightingillä tarkoitetaan tilannetta, jossa kiusaaja uskottelee kiusatun olevan itse vastuussa tilanteesta. Kiusaaja saattaa esimerkiksi vedota kiusatuksi tulleen ylireagointiin, väärinymmärrykseen tai huumorintajuttomuuteen. Kiusaamisen uhri saattaa itsekin alkaa uskoa näihin selityksiin. Reinboth (2006) nostaa erityisesti yhden tekijän, joka hänen mukaansa vaikuttaa kiusaamiseen: korkea koulutustaso ei ole hyvän käytöksen tae. Kiusaamisen hiljainen hyväksyntä tukee näitä toimintamalleja ja kiusaamista. Kiusaamisen lopettaminen vaatii koko työyhteisön panosta: työyhteisön tulee yhdessä irtisanoutua kiusaamisesta ja tehdä yhteistyötä tavoitteen eteen. (Pääkkölä 2019.)

Netissä tapahtuva kiusaaminen on myös hyvin monimuotoista. Netissä kiusaamiseen on myös helpompi syyllistyä, sillä kasvottomuus ja kaikessa yksinkertaisuudessaan kiusaamisen helppous madaltavat rimaa kiusaamiseen. Kiusaamisen muotoja ovat muun muassa ärsyttäminen, halveksunta, ilkeät kommentit, nolaaminen ja nöyryyttäminen ja mustamaalaus. Myös seksuaaliset viestit luetaan tähän kategoriaan. (Mannerheimin lastensuojeluliitto 2023.)

Millainen ihminen sitten kiusaa? Kiusaajaksi ei synnytä, vaan kiusaajaksi kasvetaan. Kuka tahansa voi olla kiusaaja, eikä mitään tyyppiesimerkkiä kiusaajasta ole olemassa. Ihmiset voivat syyllistyä kiusaamiseen mitä erilaisimmissa tilanteissa ja erilaisista syistä. Joitakin eri tyyppejä kiusaajista kuitenkin voidaan erotella, vaikkakaan nämä eivät ole kaiken kattavia. Yhdistävä tekijä tuntuukin olevan se, että kiusaajilla on ongelmia empatiakyvyn kanssa. (Kaski & Nevalainen 2017, 43.)

Erääksi tyypilliseksi kiusaajaksi voidaan katsoa ilkeä ja epäempaattinen ihminen. Kukaan ei synny ilkeäksi, vaan siihen kasvetaan. Joillakin ihmisillä empatiakyky jää lapsuudessa syystä tai toisesta vaillinaiseksi. Tähän voi olla syynä muun muassa se, että aikuiset eivät ole osanneet opettaa empatiaa lapselle. Ilkeä ihminen saattaa jopa nauttia toiselle aiheuttamastaan pahasta olosta ja hän voi kokea, että on ihmisen oma syy tulla kiusatuksi, kun ei kerran osaa puolustautua. Kohteeksi voi joutua kuka tahansa, ja mistä tahansa syystä. Ilkeä kiusaaja toimii lähestulkoon aina tietoisesti. Joskus kyse on siitä, että toisen ihmisen rajoja ei ymmärretä kunnioittaa, toisinaan niitä taas rikotaan toisen kielloista huolimatta tietoisesti. Monesti taustalla on puutteellisen empatiakyvyn aiheuttama ehta ymmärtämättömyys. (Kaski & Nevalainen 2017, 44-49.)

Pelkuri saattaa taas kiusata siksi, että pelkää joutuvansa itse kiusaamisen kohteeksi. Tällainen käyttäytyminen korostuu pakkolaitoksissa, kuten vankiloissa. Myös koulumaailmassa pelkuri saattaa aloittaa kiusaamisen suojatakseen itseään, ja pelkuri saattaakin lyöttäytyä toisen kiusaajan seuraan ja ryhtyä tämän kaveriksi. Pelkuri usein tiedostaa toimivansa väärin, mutta perustelee toimintaansa itsesuojelulla. Hän saattaa myös pyrkiä hyvittelemään tekojaan kiusaamisen kohteelle. Pelkuri saattaa myös kiusata kaikkea, mikä eroaa hänestä itsestään, sillä erilaisuus tuntuu pelottavalta. Tällaisia asioita voivat olla muun muassa seksuaalinen tai poliittinen suuntautuminen. (Kaski & Nevalainen 2017, 52-55.)

Tyhmä reppana on kiusaajatyyppinä harvinaisempi, mutta ei tavaton. Toisinaan fiksukin kiusaaja saatetaan leimata tyhmäksi reppanaksi, sillä on monesti vaikea ymmärtää, että joku ihminen on oikeasti paha ja ilkeä. Tyhmä reppana ei kykene pitkäjänteiseen kiusaamiseen, vaan hän on usein se tyyppi, joka laukoo yksittäisiä ilkeitä kommentteja. Toisaalta fiksun kiusaajan rinnalle lyöttäytyvä tyhmä reppana saattaa olla erittäin haitallinen ja aiheuttaa paljon pahaa. Usein esimerkiksi jengeissä tällaiset tyhmät reppanat kerääntyvät yhden fiksun ympärille, ja joukko toteuttaa yhdessä suuren mittaluokan kiusaamista. Tyhmän reppanan empatiakyky on puutteellinen, mutta hän jää usein myös kiinni. Työyhteisöissä tämän kaltaiset ihmiset harvoin menestyvät kovin hyvin. Tyhmän reppanan kohtalo on yleensä melko kurja. (Kaski & Nevalainen 2017, 55-57.)

Muita kiusaajatyyppejä saattavat olla hauskuuttaja, natsipersoona, kateellinen ja perinteen vaalija. Hauskuuttaja saattaa hakea muiden hyväksyntää kertomalla vitsejä toisten heikkouksista. Loukkaaminen ei välttämättä ole tahallista, vaan hauskuuttaja ei välttämättä huomaa satuttavansa muita ihmisiä vitsailun viedessä mennessään. Natsipersoonan maailma taas on hyvin mustavalkoinen, ja hän jakaa maailman usein samanmielisiin ja erimielisiin. Erimielisiä kohtaan hän ei kykene tuntemaan empatiaa, ja nämä saattavat tuntea natsipersoonan vihan nahoissaan. Natsipersoona saattaa mielessään epäinhimillistää eri tavoin ajattelevat ihmiset. Hän on kuin lapsi, joka kuvittelee olevansa kaikkivoipainen. Työelämässäkin natsipersoona saattaa toteuttaa raakaa kiusaamista, eivätkä esimiehen puhuttelut pure häneen. Hänhän on kuningas. Tällainen ihminen ei kuitenkaan välttämättä itse edes ymmärrä kiusaavansa. Kateellinen taas kokee, että muiden onni on häneltä pois. Muiden onnistumiset harmittavat, ja oma epäonnistuminen on suuri onnettomuus. Kateellinen haluaa olla paras, ja aseistautuu maailmaa kohtaan kiusaamalla muita. Perinteen vaalijat taasen harvoin kiusaavat tietoisesti. He saattavat halveksia esimerkiksi tiettyä ihmisryhmää siksi, koska heidät on kasvatettu toimimaan niin. (Kaski & Nevalainen 2017, 58-70.)

Varmasti jokainen meistä on kokenut kiusaamista erilaisissa ympäristöissä ja erilaisin tavoin. Suurin osa lienee syyllistynyt siihen itsekin tavalla tai toisella, vähintään hiljaisen hyväksynnän kautta. Ottaessani tämän pienen pintaraapaisun kiusaamiseen tulin jälleen kerran pohtineeksi, että olen itsekin sekä ollut kiusaamisen kohteena, mutta olenko syyllistynyt siihen itse? Kyllä olen. Koin kiusaamista lähes koko koulutaipaleeni ajan, ja toisaalta myös itse kiusasin ”vielä alempana olevia” oppilaita. Heitä ei tosin ollut kovin montaa. Jossain vaiheessa koulutaivaltani ymmärsin, että en voi samaan aikaan sekä kärsiä kiusaamisesta että toteuttaa sitä itse, ja ryhdyin vastustamaan kiusaajia ja puolustamaan niitä muutamia vielä minuakin ”alempaa kastia” olevia oppilaita. Tämä johti siihen, että otin itse enemmän osumaa, mutta pystyin iltaisin toteamaan, että omatuntoni on puhdas.

Aikuisten maailmassa olen törmännyt kiusaamiseen sekä työpaikoilla että netissä. Raain kokemani työpaikkakiusaamiseni oli erittäin kokonaisvaltaista, ja sen tekijänä oli silloinen työnantajani. Käytän sanaa ”narsisti” hyvin varovasti, mutta hänen kohdallaan epäilen jonkinlaista persoonallisuushäiriötä. En ollut suinkaan ainoa, jota hän kohteli, tai oli kohdellut huonosti.

Olenko sitten syyllistynyt kiusaamiseen netissä? Ihan satavarmasti. Lukiessani erilaisia kiusaamisen tapoja tunnistin useitakin asioita, joihin olen myös itse syyllistynyt sen lisäksi, että olen itse ollut niiden kohteena. Viime vuosina olen pyrkinyt toimimaan toisin, sillä tajusin, että en voi puhua kiusaamista vastaan, jos itse toimin verkossa toisin. Se on ikään kuin oma panokseni netissä tapahtuvan kiusaamisen vähentämiseksi. Ylilyöntejä varmasti sattuu herkästi yhdelle jos toisellekin, mutta tärkeintä lienee se, että asiaan kiinnittää huomiota.

Toisaalta, jos edes yliopistossa työskentelevät ihmiset eivät osaa käyttäytyä, voiko sen parempaa odottaa täällä tai missään muuallakaan? Tuntuu erikoiselta, että niinkin pitkälle kouluttautuneet ihmiset eivät osaa reflektoida tai säädellä omaa käyttäytymistään.

Tunnistatko sinä itsessäsi kiusaajalle tyypillisiä piirteitä tai käytösmalleja?



Kaski, S. & Nevalainen, V. 2017. Jo riittää, irti kiusaamisesta ja kiusaajista. Helsinki: Kirjapaja.

Mannerheimin lastensuojeluliitto. 2023. Nettikiusaaminen. Viitattu 21.8.2024. https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/hyvinvointia-digiajassa/nettikiusaaminen/

Pääkkölä, A-E. 2019. Akateeminen kiusaaminen ja toksinen akateeminen kulttuuri. Tieteessä tapahtuu. Viitattu 8.11.2024. https://journal.fi/tt/article/view/82813/41990



Ainiin. Onko mulla paha mieli? Onko nyt mieli pahoitettu? Haluanko uhriutua? Ei ole, ja en. Olen kiinnostunut ihmisten käytöksestä, psykologiasta ja erinäisistä siihen liittyvistä ilmiöistä. Tällä kertaa mielenkiintoni suuntautui kiusaamiseen, joka on keskuudessamme varsin yleinen ilmiö.

Referaatti tutkimuksesta.

Disclaimer: Referaatti tarkoittaa eräänlaista tiivistelmää alkuperäisestä tekstistä, joten teksti ei sisällä omia ajatuksiani tai mielipiteitäni. En myöskään ole päihdehuollon asiantuntija. Teksti on copypaste Word-tiedostostani, joten hassuja katkoksia saattaa esiintyä, vaikka yritinkin ne bongailla ja korjata.

Improving Care for Patients with Dual Disorders. Depression and co-occurring alcohol use. Kaisa Luoto. 2023.

https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/148781/978-952-03-2897-9.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Kaisa Luoto käsittelee väitöskirjassaan samanaikaisten mielenterveysongelmien ja päihdehäiriöiden hoitoa ja sen vaikutusta potilaiden elämänlaatuun. Erityisesti keskitytään masennuksen ja alkoholismin yhtäaikaisuuteen. Väitöskirjassa osoitetaan, että runsaalla alkoholinkäytöllä ennen hoidon alkua ei ole vaikutusta toipumiseen, vaan myös runsaasti alkoholia käyttäneet voivat saada hyvän hoitovasteen masennukselleen.

Luodon mukaan sekä mielenterveys- että päihdeongelmat ovat yleisiä. Kaksoisdiagnoosi tarkoittaa sellaista tilannetta, jossa potilaalla nämä molemmat on diagnosoitu. Noin 40 prosentilla masennusta sairastavista on jossakin vaiheessa myös alkoholiongelma. Tämä liittyy usein pitkittyneeseen masennukseen, sosiaalisiin ongelmiin ja ennenaikaiseen kuolemaan. Tällaisten potilaiden hoito saattaa olla sirpaleista ja epätasa-arvoista sekä paikasta riippuvaista.

Luoto kirjoittaa, että 37 % osuudella kaikista mielenterveysongelmista, masennus on mielenterveysongelmista yleisin. Riski sairastua masennukseen jossakin vaiheessa elämää on jopa 10 %, ja Suomessa masennusta sairastaa arviolta 5-7 % aikuisväestöstä. Sairastumiselle ei ole yhtä yhteistä tekijää, vaan siihen vaikuttavat muun muassa geenit, resilienssi, kehitykselliset tekijät ja ympäristö. Kyseessä on yhteiskunnallisesti varsin kallis ongelma, jonka ennaltaehkäisy tulisi olemassa olevan ongelman hoitoa edullisemmaksi. Masennus jo itsessään nostaa itse-murhariskiä, ja kaksoisdiagnoosi lisää sitä entisestään. Avainoireita masennuksessa ovat mielenkiinnon menettäminen ja kyvyttömyys tuntea nautintoa. Muita oireita ovat muun muassa muuttunut unen tarve, muuttunut ruuan tarve, painon muutokset, väsymys ja tarpeettomuuden tunne. Psykiatrista erikoissairaanhoitoa masennukseen on saatavilla taudin ollessa erityisen vakava tai psykoottinen, tai sairaudessa ilmenee liitännäissairauksia. Toisaalta erikoissairaanhoidon piiriin voi päästä myös silloin, jos tavallinen hoito ei tuota odotettuja tuloksia.

Lievän ja keskivaikean masennuksen ensisijainen hoito on tällä hetkellä psykoterapia. Yhdistämällä oikeanlainen terapia lääkehoitoon saadaan yleensä hyvä vaste hoidolle. Akuutissa masennuksen vaiheessa ensisijaisen tärkeää on lievittää oireita ja toisaalta ehkäistä uuden, vakavan vaiheen puhkeaminen. Vaikka lievän masennuksen hoidossa esimerkiksi itsehoito-oppaat voivat olla tehokkaita, psykoterapia on kuitenkin tehokkaampi keino. Se perustuu tutkittuun tietoon ja psykoterapeutti on suojattu ammattinimike. Psykoterapiassa on monenlaisia suuntauksia: muun muassa kognitiivinen, behavioristinen ja psykodynaaminen. Psykoterapia on myös Kelan tukemaa toimintaa, ja se auttaa tunnistamaan tunteita ja muuttamaan käytöstä. Pitkäaikaista terapiaa varten potilaan tulee olla tarpeeksi hyvässä kunnossa psyykkisesti, ja toisaalta moni hyötyy jo lyhyemmästäkin terapiasta. Vaikeassa tilanteessa tarvitaan usein räätälöityjä hoitokeinoja, ja rinnakkaiset psykiatriset sairaudet tai päihdeongelma vaikuttavat masennuksen hoitoon. Mitä vaikeampi masennus, sen tärkeämpää lääkehoidon aloittaminen on. Vakavissa masennustiloissa potilaan olo onkin saatava paranemaan ennen terapian aloittamista. Lääkehoito vaikuttaa välittäjäaineiden tasapainoon hermostossa. Tyypillisiä lääkkeitä ovat serotoniinin takaisinoton estäjät ja trisykliset lääkkeet. Lääkkeiden sopivuus on hyvin yksilöllistä.

Käytöksen aktivointi on kognitiivis-behavioristinen sovellus, jonka teho on näytetty monissa tutkimuksissa. Se on vaikuttava ja kustannustehokas lyhytterapian muoto joka tähtää siihen, että asiakas tarkkailee omaa käytöstään ja pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan siihen ja myös tunnistamaan yhteyden käytöksen ja tunteiden välillä. Tavoitteena on rikkoa masennuksen ja toimettomuuden noidankehä. Keinoja ovat muun muassa päiväkirja ja ajatusketjun kirjallinen havainnointi. Terapian edetessä mielihyvää tuottava tekeminen lisääntyy.

Globaalisti alkoholi on suurin sairauksien ja terveyshaittojen aiheuttaja, ja se aiheuttaa yli 5 % kaikista kuole-mista. Suomessa se on kolmanneksi yleisin kuolemanaiheuttaja työikäisen väestön keskuudessa. Korkean riskin raja katsotaan olevan Suomessa miehillä 24 annosta viikossa, naisilla enintään 16. Käytetyin metodi alkoholion-gelman tunnistamiseksi on AUDIT-testi. Sairastuvuuteen vaikuttavat niin neurobiologia, genetiikka kuin ympäristökin, joten alkoholismin hoidon suunnittelun tulee olla yksilöllistä.

Stigman vuoksi alkoholismiin hoitoa saa vain harva. Hoito tähtää juomattomuuteen, mutta jo alkoholinkäytön vähentäminen on hyvä saavutus. Potilas saa itse määritellä hoitonsa tavoitteen. Hoitoa aloitettaessa todellinen käytön määrä on tärkeää saada selville. Joissain tapauksissa neuvonta voi olla riittävää hoitoa. Neuvonnassa käyttö kartoitetaan potilasta tuomitsematta. Tuki on avainasemassa: autetaan potilasta näkemään muutoksen mahdollisuus. Keinona neuvonta sopii riskikäyttäjille, mutta riippuvaisille siitä ei ole hyötyä. Eräs keino alkoholismin hoidossa on motivoiva haastattelu. Tämä asiakaskeskeinen työtapa tähtää potilaan oman motivaation herättämiseen. Keskeisiä asioita ovat empatia, asiakkaan voimaannuttaminen ja vallitsevan ja toivotun tilanteen ristiriidan selvittäminen. Tekniikoita ovat muun muassa avoimet kysymykset, yhteenvedot, reflektiivinen kuuntelu, rohkaiseminen ja vahvistaminen.

Terapeuttisten menetelmien lisäksi alkoholismin hoitoon voidaan käyttää lääkinnällistä hoitoa, jota tällä hetkellä hyödynnetään liian vähän. Lääkehoidolla tuloksia voidaan parantaa merkittävästi. On kuitenkin havaittu, että lääkehoito, joka ei tähtää juomisen lopettamiseen kokonaan, on tehotonta hoitoa. Sen sijaan disulfraamihoito (ts. antabus) on havaitusti tehokas keino täyteen raittiuteen tähdättäessä: mikäli alkoholia käyttää, siitä aiheutuu muun muassa pahoinvointia ja päänsärkyä. Opioidiantagonistilääkkeet puolestaan saattavat sopia, kun tarkoitus on vähentää juomista ja ehkäistä retkahduksia, ja yhdessä psykososiaalisen avun kanssa ne ovatkin tehokas hoitomuoto. Välittäjäainetoimintaan vaikuttavalla akamprosaatilla ei ole myyntilupaa Suomessa, mutta toisinaan sitä voidaan määrätä erityisluvalla.

Luoto kertoo, että myös kaksoisdiagnoosipotilaat ovat jo pitkään kärsineet leimasta. Kaksoisdiagnoosia ei olla nähty neurobiologisena sairautena vaan heikkoutena. On arvioitu, että jopa ¾ potilaista, joilla on vakavia mielenterveyden ongelmia, kärsii jossakin vaiheessa myös päihderiippuvuudesta. Nämä potilaat ovat myös suurimmassa vaarassa pudota hoitoverkosta. Päihdeongelman diagnosointi psykiatrisessa sairaanhoidossa tulisikin huomioida nykyistä paremmin.

Yhtäaikaisen masennuksen ja alkoholiongelman yhteys ei ole yksiselitteinen, eikä tyhjentävää selitystä yhteydelle ole löydetty. Vakavan masennuksen riski alkoholiriippuvaisilla on kolme kertaa korkeampi, ja 20 % vakavasti masentuneista sairastaa jossakin vaiheessa alkoholismia. Nuoruusiän alkoholiongelma ennustaa aikuisiän masennusta, mutta yhteys ei toimi päinvastoin. Samoin masennus aikuisiällä ennakoi alkoholismia, mutta ei päinvastoin. Kuitenkin aikuisten alkoholismin hoito voi ehkäistä masennusta, ja masennuksen hoito taas voi ehkäistä alkoholismia. Runsas alkoholinkäyttö alentaa aivojen serotoniinitasoa ja pitkittynyt juominen useammin aiheuttaa masennusta kuin toisin päin. Kuitenkin alkoholin käyttö pahentaa masennusta, ja käyttö itsessään on määriä oleellisempi tekijä. Kaiken kaikkiaan alkoholin käyttö lisää masennusta ja masennus lisää juomista, ja aiheuttaja voi olla yhteinen. Tietoa tästä yhteydestä on kuitenkin liian vähän, ja sitä tarvitaan lisää. Joka tapauksessa kaksoisdiagnoosipotilaan ennuste yksittäisen diagnoosin saaneeseen potilaaseen verrattuna on heikko, joten psykiatrisessa hoidossa tulisi ehdottomasti panostaa alkoholismin hoitoon.

Näyttö kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidosta on niukkaa. Luoto kirjoittaa, että tarjolla oleva hoito ei kohtaa todellisen tarpeen kanssa, ja potilaat hakevat usein apua päivystysavun ja kiireellisen terveydenhuollon kautta. Avunsaanti on myös hyvin aluesidonnaista ja hoitohenkilökunnan osaamisesta riippuvaista. Kansainvälisesti on havaittu, että integroitu hoito on hyödyllistä, mutta toisaalta on vain vähän näyttöä siitä, että se toimisi häiriöiden erillishoitoja paremmin. Sen on joka tapauksessa havaittu lisäävän potilaiden hoitomotivaatiota. Lääkinnällisessä hoidossa noradrenaliiniin ja dopamiiniin vaikuttavat lääkkeet näyttävät olevan serotoniinin takaisinoton estäjiä vaikuttavampia. Riippuvuuteen disulfraamihoito on tehokkain. Joskus masennustiloja voidaan hoitaa myös epilepsialääkkeillä. Kaikkineen lääkehoito on kuitenkin erittäin validi ja tarpeellinen hoitokeino. Terapeuttisista keinoista kognitiivis-behavioristisella terapialla on saatu aikaan positiivisia tuloksia sekä päihde- että mielenterveysongelmien hoidossa. Tähän terapiamuotoon voidaan yhdistää myös motivoiva haastattelu, ja yhdessä niiden on havaittu olevan hieman tavanomaista hoitoa tehokkaampi keino.

Hoidon tehokkuutta voidaan arvioida potilaan oman kokemuksen perusteella: onko elämä mielekästä eikä enää sairauden määrittelemää. On myös huomattava, että aina ei ole tarpeen pyrkiä täyteen raittiuteen vaan jo runsaan käytön väheneminen voi tuoda merkittäviä tuloksia. Hoidossa joustavuus, esimerkiksi retkahdusten salliminen ja ymmärtäminen, edistää toipumista. Myös yhteisöllisyys ja vertaistuki ovat hyviä keinoja.

Masennuksen hoidossa tulisi tähdätä oireiden lievittämiseen, vaikka toipuminen ei olisikaan kokonaisvaltaista. Tämä vaikuttaa potilaan toimintakykyyn, ja toimintakyvyn heikkeneminen korreloi masennuksen vakavuuden kanssa. Monilla potilailla on pitkäaikaista toimintakyvyn alenemaa. Toimintakyvyn kannalta tärkeitä näkökulmia ovat kyky huolehtia omasta hyvinvoinnista, ihmissuhteista ja työstä. Tulee huomioida, että masennusoireiden lieveneminen mittauksissa ei ole sama asia kuin potilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi, ja nämä seikat on arvioitava erikseen. Tähän tarvitaankin nykyistä parempia mittausmenetelmiä.

Kaksoisdiagnoosipotilaan elämänlaatu on yhden diagnoosin saanutta potilasta heikompi. Tästä puhuttaessa tulee toki huomioida, että elämänlaatu on pitkälti subjektiivinen kokemus, ja sen mittaaminen on haastavaa. Suomessa käytetään usein 15D-mittausta, joka huomioi 15 eri osa-aluetta: liikkuvuus, näkö, kuulo, uni, syöminen, puhuminen, normaali toiminta, henkinen toiminta, vaivat ja oireet, masennus, ahdistus, energia ja seksielämä. Elämänlaatuun vaikuttavat sekä masennus että alkoholiongelma, mutta masennus alkoholihäiriötä enemmän. Alkoholinkäyttö vaikuttaa psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen, humalajuominen heikentää elämänlaatua. Psyko-terapian ja lääkehoidon on havaittu kohottavan kaksoisdiagnoosipotilaan elämänlaatua, samoin juomisen vähentämisen tai lopettamisen. Vain toisen sairauden hoitaminen ei tuota tarpeeksi tulosta eikä paranna elämänlaatua, mutta on tärkeää ymmärtää runsaan juomisen vaikutukset. Huomioon tulee ottaa myös sosiaaliset ja asumiseen liittyvät seikat, sillä nekin vaikuttavat osaltaan potilaan elämänlaatuun.

On havaittu, että tavanomaista hoitoa saaneet potilaat ovat säilyttäneet vakaan toimintakyvyn. Alkoholihäiriödiagnoosi vaikutti hoidon tiheyteen ja lääkemääräyksiin. Käyttäytymisen aktivointia käytettäessä hoitokeinona masennukseen ja motivoivaa haastattelua alkoholihäiriöön masennus lievittyi ja juominen väheni. Potilaan elämänlaatu ja terveys paranivat riippumatta alkutilanteen alkoholinkäytön määristä. Runsas alkoholikäyttö ei ollut siis este sille, että potilas voisi hyötyä hoidosta. Hoitoa aloitettaessa yhtäaikainen alkoholinkäyttö ja ahdistuneisuushäiriö on kuitenkin otettava huomioon, sillä molemmat heikentävät masennuksesta kärsivien potilaiden elämänlaatua.

Väitöskirjassaan Luoto kertoo Etelä-Pohjanmaalla vuosina 2009–2013 tehdystä tutkimuksessa, jossa saatiin monenlaisia tuloksia. Siinä havaittiin, että käyttäytymisen aktivointi ja motivaatiohaastattelu olivat runsaasti päihteitä käyttävien potilaiden hoidossa tarkoituksenmukaisia keinoja. Tutkimuksessa saatiin myös rohkaisevia tuloksia siitä, että nykyisillä resursseilla voidaan vaikuttaa järjestelmällisen arvioinnin ja lyhytintervention keinoin päihdehäiriödiagnoosipotilaiden toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Vastoin yleistä käsitystä taas todettiin, että myös runsaasti alkoholia juovien masennusta voidaan hoitaa. He toipuvat jopa paremmin kuin pelkästä masennuksesta kärsivät, ja tutkimuksen mukaan heitä kannattaa hoitaa behavioristisin menetelmin. Myös motivoivan haastattelun voidaan olettaa olevan vaikuttava tekijä juomisen vähenemisessä. Tavalliseen hoitoon verrattuna käyttäytymisen aktivaatio paransi toimintakykyä enemmän. Käyttäytymisen aktivaation todettiin olevan toimiva ja kustannustehokas, ja se on kognitiivis-behavioristista terapiaa kevyempi hoitomuoto.

Kuten tutkimuksessa ennalta oli oletettu, psykiatrisista sairauksista kärsivien toimintakyky oli heikompi kuin sellaisten, jotka näistä sairauksista eivät kärsi. Päihdehäiriödiagnoosipotilaiden toimintakyky oli kahden vuoden seurannassa huonompi kuin potilailla ilman diagnoosia. Toisaalta myös selvisi, että naissukupuoli, vähäinen alkoholinkäyttö ja ahdistuneisuuden vähäisyys ennakoivat hyvää elämänlaatua, kun taas miessukupuoli, runsas alkoholinkäyttö ja runsaampi ahdistuneisuus altistivat matalammalle elämänlaadulle. Nämä havainnot olivat yhdenmukaisia jo olemassa olevan tiedon kanssa.

Etelä-Pohjanmaalla tehtyyn tutkimukseen osallistuneilla yli 90 % oli todettu vakava masennus. Noin 12 % oli kärsinyt maanisuudesta ainakin ennen tutkimusta, mutta tässä tutkimuksessa kaksisuuntaista mielialahäiriötä pidettiin kliinisesti vertailukelpoisena masennuksen kanssa. Kaikilla osallistujilla oli päihteidenkäyttöä, enimmäkseen alkoholin. Alkoholiongelmaisten ryhmään luettiin kaikki potilaat, jotka olivat saaneet AUDIT-testistä tulok-sen 10 tai enemmän, vaikka heillä ei virallista päihdehäiriödiagnoosia ollutkaan. Toisaalta määritelmä voi olla harhaanjohtava, sillä korkea pistemäärä ei automaattisesti kerro riippuvuudesta. Määritelmää kuitenkin käytettiin selkeyden vuoksi kaikista sellaisista potilaista, joiden alkoholinkäyttö ylitti riskirajan. Kaikkineen tutkimuksen tulokset voidaan yleistää ja niitä voidaan soveltaa samankaltaisissa järjestelmissä, esimerkiksi muissa Pohjoismaissa.

Tutkimusasetelmista Luoto kertoo, että yleisiin tilastoihin nähden tutkimusryhmässä oli verrattain vähän persoonallisuushäiriöistä kärsiviä potilaita. Näiden häiriöiden tiedetään vaikuttavan masennuksen hoitovasteeseen. Koska tutkimuksessa ei perehdytty hoidon vaikuttavuuteen persoonallisuushäiriöiden osalta, vaikuttavuudesta ei sen suhteen ole tässä tutkimuksessa kerätty tietoa. Rajaus tehtiin, koska häiriöt ovat yleisiä ja niiden vaikutus masennuksen hoitoon on tiedossa. Tutkimukseen osallistuneet potilaat myös käyttivät verrokkiryhmää vähemmän antipsykoottisia lääkkeitä. Se voi viitata siihen, että kontrolliryhmän masennusoireet ovat olleet tutkimukseen osallistuneiden potilaiden oireita ja sairauskuvaa haastavampia. Toisaalta pitää muistaa, että potilaan olemassa oleva lääkitys ei kerro hänen tämänhetkisestä voinnistaan. Huomionarvoista on myös se, että tutkimuksessa käytetty kaksi vuotta on lyhyt aika tehdä päätelmiä pitkäaikaisista vaikutuksista, sillä masennuksesta toipuminen on hidas prosessi ja psykiatriset sairaudet vaikuttavat potilaan arvioon hänen elämänsä laadusta. Jotkut potilaat putosivat tutkimusohjelmasta pois, mutta toisaalta jotkut toipuivat seurantajaksolla niin hyvin, että keskeytti-vät hoidon sen vuoksi. Luoto kertoo näiden ilmiöiden olevan täysin normaaleja.

Kaiken kaikkiaan kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidosta tiedetään liian vähän, ja aiheesta pitäisi tehdä enemmän tutkimuksia. Masennus ja yhtäaikainen alkoholinkäyttö on melko yleistä, ja tässä tutkimuksessa onkin voitu osoittaa, että alkoholinkäyttö ennen hoidon alkua ei ole este masennuksen hoidolle. Kuitenkin lisätutkimuksia tarvitaan, jotta jokaiselle ryhmälle voidaan tarjota tarkoituksenmukaista hoitoa. Esimerkiksi skitsofrenian hoidon ja päihteiden yhteydestä ei ole olemassa tarpeeksi tietoa. Erityisen arvokasta on tosielämästä tehty tutkimustieto, jotta hoidon tehokkuutta kliinisessä työssä voitaisiin ymmärtää. Kuitenkin koska päihdehäiriöllä ja masen-nuksella on samankaltaisia vaikutuksia ihmisen kognitiivis-affektiivisiin prosesseihin, niiden yhteisesiintymisen huomioivat hoitomallit voivat tarjota hyvän lähestymistavan.

9 tuntia, 24 kilometriä ja 47 000 askelta. Halusin kävellä Rukalta Juumaan ja sen myös tein, Luka-koiran avustuksella. Valtavaaran päivätupa-> Konttaisen P-paikka oli selvästi reitin haastavin osuus. Kumpuvaaran laavulta Porontimalle tuntui ettei matka lopu koskaan, mutta siitä eteenpäin viimeiser 9km menivätkin aika joutuin. Tämä reissu taisi mennä enemmän suorittamisen kuin retkeilyn puolella, mutta olen iloinen että se tuli tehtyä! Taidanpa tehdä moisia jatkossakin, toisinaan.

Erinäistä pohdintaa mielenterveydestä, ei kannata ottaa kovin vakavasti eikä olettaa, että esitän täällä nyt mitään kovin painavia mielipiteitä tai väittämiä.

Paljon puhutaan elintapojen merkityksestä mielenterveyteen, ja puhutaan niiden merkityksestä esimerkiksi masennuksen hoidossa. Olen ymmärtänyt, että suolistobakteereilla olisi yhteys meidän mielialoihin, ja sitä kautta joidenkin ihmisten kohdalla jo pelkkä ruokavaliomuutos voi tuoda avun masennukseen. Toisilla auttaa se, että alkaa harrastaa liikuntaa. Musiikilla, maalaamisella ja muulla luovalla toiminnalla on myös suotuisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin ja jopa hermostoon ja aivoihin ( https://www.duodecimlehti.fi/duo11845 ). Itsestään selvää lienee sekin, että varsinkaan runsas päihteidenkäyttö ei kenenkään vointia paranna.

Ongelmaksi tämä ajattelu muodostuu siinä kohtaa kun oletetaan, että kaikki mielenterveysongelmat ovat sidoksissa ihmisen elintapoihin ja että niistä parannutaan kuin taikasauvaa heilauttamalla salaattia syömällä ja lenkkeilemällä.

Olen itse yli kymmenen vuoden aikana tehnyt lukuisia elintapamuutoksia, ja terveellinen ruoka on ollut mulle aina tärkeä asia. Alkoholinkäyttö ja ylipäätään suhde alkoholiin koki suuren mullistuksen kuutisen vuotta sitten, kun tajusin olevani alkoholista riippuvainen ja päätin pistää stopin juomiselle. Ruokavalion kanssa olen sahannut ees sun taas sinne ja tänne etsien sitä omaa optimaalista ruokavaliota, mutta joka tapauksessa olen syönyt hyvin terveellisesti jo pitkään. Tälläkin hetkellä syön paljon raakoja kasviksia ja hedelmiä ja saan kuitua joka päivä yli 50g, proteiininsaanti on reilassa myös aminohappojen osalta, enkä enää rajoita hiilihydraattien saantia vaan syön hyvillä mielin hedelmiä runsain määrin.

Entäpä sitten liikunta? Joka aamu herättyäni lähden puolen tunnin kävelylle koirien kanssa. Päivässä tätä lenkkeilyä tulee 1,5-3 tuntia, usein myös maastossa. Käyn kaksi kertaa viikossa kuntosalilla, ja siellä vietän aikaa noin 1,5h kerralla. Pyrin myös käymään vähintään kerran viikossa juoksulenkillä nuoremman koiran kanssa, ja pääsääntöisesti pyöräilen esimerkiksi kirjastoon ja lähikauppaan.

Kaikki on reilassa, eikö vain? Paitsi mun pään sisällä. Ahdistus on edelleen tuttu kaveri vaikka alkoholin jättäminen sitä vaimensikin. Ylikuormitun äärimmäisen helposti ja välillä tuntuu, että jokainen päivä on pelkkää selviytymistä sen sijaan, että voisi elää joskus ihan normaaliakin elämää. Syksyn mittaa pääsen onneksi vihdoin tutkimuksiin (esim. adhd ja autismin kirjo) sillä olen tehnyt käytännössä kaiken, mitä ihminen voi tehdä, rentoutusharjoituksia ja meditaatioita unohtamatta. Iltaisinkaan en selaa sängyssä somea vaan luen kirjaa ja rauhoitun. Elämä on kaikin puolin kunnossa ja tykkään mun elämästä, mutta mä en ole kunnossa, vaikka hengissä selviänkin. Vaikka tottakai mun kunto olisi varmasti paljon huonompi jos eläisin pizzalla ja oluella.

Toivoisinkin, että ihmiset unohtaisivat ne rajoittuneet oletuksensa siitä, että mielenterveyshaasteet ovat aina kiinni ihmisen omista valinnoista ja elämäntavoista, koska näin ei ole.

..ja oli ajattelemattomasti kirjoitettu, koska en ajatellut että sitä lukee tyyliin kukaan, ajattelin kirjoittaa uuden yhtä ajattelemattoman blogikirjoituksen tämän hetken tilanteesta, elintavoistani ja InBody-mittauksesta. Miksi? Koska edellisessä blogissani elintapojani arvosteltiin täysin tarpeettomasti vailla mitään tietoa siitä, miten minä elän ja syön. Ja se äsyttää, koska aidosti panostan ruokavalioon ja liikuntaan ihan jatkuvasti.

Kävin tänään InBody-mittauksessa. Rasvaprosenttini on mittauksen mukaan 24,7, joka käsittääkseni on naiselle varsin kelpo lukema. Lihaskunto yllätti positiivisesti vaikka osasinkin odottaa suht hyviä lukemia: koko kehon lihasmassa oli yli "normaalin" eli hyvä. Käsien ja keskivartalon lihakset korostuivat tuloksissa ja jalkojen lihakset olivat normaalilla tasolla. Sisäelinrasva oli hyvinkin sallitun alueen rajoissa. Ja olenko ennen käynyt kuntosalilla? No en, vaan olen tehnyt fyysistä työtä, ulkoillut ja retkeillyt jne.

Sitten ne elintavat. Ja epäselkeät selitykset niille miksi olen päätynyt juuri näihin ratkaisuihin. Tässä on seuraavan viikon ruokalista.

Aamuisin syön pääsääntöisesti kaurapuuroa, jossa on lisäksi kauralesettä, pellavansiemenrouhetta ja camelina-öljyä. Opiskelijalle halpaa sapuskaa joka edistää terveitä kolesteroliarvoja, koska mulla on taipumusta korkeisiin kolesteroliarvoihin ja pyrin korjaamaan niitä ruokavaliolla. Siksi proteiiniksi onkin valikoitunut aamuisin edamame-papu, joita voi kätevästi ostaa pakasteena ja sulattaa aamulla kuumalla vedellä valmiiksi syötäväksi ennen puuroa. Pavuissa ja puurossa on myös yhteensä varsin runsaasti kuitua.

Aamupäivän välipalaksi valitsin tälle(kin) viikolle porkkanoita ja Sevan-hummusta. Hyvää ja helppoa. Ja melko terveellistäkin. Saatan kyllä syödä spelttileipääkin, juuri nimittäin valmistin sitä tänään. Täysjyvää, terveellistä sekin.

Lounalla on tarjolla lohta ja oliiviöljyllä valeltuja uunikasviksia: kukkakaalia, ruusukaalia, tomaattia ja punasipulia. Kylkeen tuoretta vihersalaattia ja tomaattia.

Iltapäivällä viherpohjainen smoothie mustaherukalla, seesaminsiemenillä ja kauraleseellä.

Päivälliseksi uunijuureksia (bataatti, porkkana, kukkakaali (joo, kukkakaali ei ole juures)) ja kidneypapuja. Papuja mittasin kuivattuna noin desin per päivä. Kidneypavut ovat melko proteiinipitoisia ja niissäkin on kivasti kuitua.

Näillä pysyy kivasti vatsa täynnä ja energiaa riittää. En sen kummemmin ole kiinnostunut ketoilusta, mutta pyrin välttämään höttöhiilareita ja sokeria. Maidolle olen allerginen, joten siksi se loistaa poissaolollaan tässä listassa.

Kävin muuan vuosi sitten Susanna Tannin Eating for beauty-valmennuksen ja se on mielestäni paras valmennus mitä voi olla. Valmennuksessa pyritään löytämään juuri jokaiselle itselleen sopiva ruokavalio eikä pakoteta kaikkia samaan muottiin. Valmennuksen aikana huomasin, että juurekset on mulle tosi sopivaa ruokaa. Niitä kun syö, on energisempi verrattuna siihen, että söisi perunaa ja pastaa jne. Lisäksi etenkin pasta on eräs niistä ruoka-aineista, jotka provosoi mun endometrioosikipuja. Nykyisellä ruokavaliollani olen käytännössä kivuton.

Ainiin, tänään käytiin grilliltä hampurilaiset. Oli muuten hyvää. Kuusamosta nimittäin saa poroburgerin joka sopii mullekin, sillä en syö tehotuotettua lihaa ollenkaan.

Jaa mutta se liikunta. Yleensä mun aamu alkaa puolen tunnin rauhallisella lenkillä ennen aamupalaa. Päivässä askelia saattaa kertyä helposti 17 000, se on aika normisettiä. Vähimmillään 10 000, silloin yleensä tuntuu siltä ettei ole tehnyt mitään. Käyn monta kertaa viikossa maastossa, esimerkiksi kiipeän jonkun vaaran laelle tai muuten kävelen metsässä. Kaksi kertaa viikossa pyöräilen kuntosalille. Eli ihan nokko. :)

...ja itsekurista jne.

Täällä(kin) törmää jatkuvasti itsekuriajatukseen ja luuloihin siitä, että miinuskaloreilla automaattisesti hoikistuu. Olen omalla kohdallani monesti huomannut, että se ei välttämättä pidä paikkaansa.

Aiemmin kärsin yli kymmenen vuotta raudanpuutteesta tietämättäni sitä. Eräs ongelma tuohon aikaan oli ruokavaliosta riippumaton painonnousu. Yhteensä paino nousi jo kymmenen kiloa, vaikka mitä tein. (Muita oireita en jaksa edes tähän luetella.) Rauta liittyy kilpirauhasen toimintaan ja sitä kautta voi aiheuttaa lihomista. Olin muistaakseni syönyt rautaa alle kuukauden kun paino alkoi yhtäkkiä itsestään pudota, vaikka en muuttanut elintapojani mitenkään. Se putosi sen saman 10kg jonka oli noussutkin. En olisi etukäteen uskonut, että sillä voi olla merkitystä.

Toinen yleinen luulo on se, että alikaloreilla automaattisesti laihtuu. Ihmettelin kesällä pitkään, miksi painoni ei putoa vaan jumittaa muutaman kilon päässä "ihannepainostani". Vastoin kaikkia arvojani latasin ruokapäiväkirjan puhelimeen ja ryhdyin seuraamaan syömiäni kalorimääriä. Söin keskimäärin 1600 kcal päivässä, joka oli kulutukseeni nähden aivan liian vähän. Nostin määrää keskimäärin 1900kcal päivässä ja painoa on pudonnut yli kolme kiloa muutamassa viikossa.

Mitä tästä opimme. Aina ei ole itsekurilla mitään merkitystä painonpudotuksen kanssa vaan sillä, toimiiko keho ja syökö riittävästi omaan kulutukseen nähden.

Hallitus aikoo työllistää 100 000.
Työttömiä on rapiat 200 000.
Mol.fi avoimia työpaikkoja oli äsken 26 000.

Joku ei nyt ihan täsmää.
Mut hei kyllä tukia leikkaamalla asia korjaantuu. Menkää töihin!

(Ja ei, en ole itse työtön vaan opiskelen sosionomiksi, joten aihe kiinnostaa sitä kautta.)

Maanantaina haimme Savukoskelta kotiin uuden perheenjäsenen, lapinporokoirapennun Lukan. Luka on nyt hieman yli kahdeksan viikkoa vanha, eli aivan vauva vielä. Elämän ensiaskeleet uudessa kodissa ovat sujuneet kohtalaisen hyvin, vaikka paljon huomaan myös unohtaneeni pentuarjesta, onhan Täplä jo pian 11-vuotias. Olemme jo harjoitelleet esimerkiksi luoksetuloa ja hihnassa kävelyä. Luka tuntuu olevan melko vahvaluontoinen poika, mutta uskon ja tiedän, että johdonmukaisella ja lempeällä kasvatuksella siitä tulee oikein hieno koira.

Täplä-vaarin elämä sen sijaan on ihan pilalla. Se ei millään halua hyväksyä uutta tulokasta vaan lähinnä välttelee ja komentelee. Onpa tässä onneksi aikaa tutustua ja tottua. Olihan sillä pitkään kaveri, kunnes Mörkö kolme vuotta sitten kuoli.

On ihanaa saada uusi pentu kasvamaan Täplän opastukseen, se kun on niin hyväkäytöksinen vanhaherra.