Vuosi 2024 oli mulle aika väsyttävä, mutta myös poikkeuksellinen ja antoisa. Alotin sosionomiopinnot ammattikorkeakoulun verkko-opintolinjalla tammikuussa 2023, ja nyt kaksi vuotta myöhemmin valmistuin keskiarvolla 4,6. Se tuntuu hämmentävältä, sillä ennen koulun alkua tavoitteenani oli saavuttaa kolmosen keskiarvo. Toki voin käsi sydämellä sanoa aidosti tehneeni tosi paljon työtä tämän uuden ammatin eteen.
Tänä vuonna olen myös saanut työskennellä kuntouttavan työtoiminnan ohjaajana aikuissosiaalipuolella. Opin paljon ja tutustuin mahtaviin ihmisiin. Sittemmin sain vakituisen työpaikan vallan toisenlaisesta maailmasta, ja nyt työskentelenkin lasten ja nuorten parissa. Saan nykyisessäkin työssäni hyödyntää sekä koiria, että myös vankkaa luonto- ja retkeilyosaamistani, mikä tuntuu tosi hyvältä.
Loppuvuodesta sain elämääni myös uuden, elinikäisen kumppanin nimeltään ADHD miltei täysin pistein. En voi väittää olevani mitenkään yllättynyt saati erityisen kiitollinen, mutta nyt oman elämän suunnittelu ja oman itsen ymmärtäminen on helpompaa kuin aiemmin. Ydinoireena mulla on mm. melko hallitseva fyysinen levottomuus, johon olen löytänyt oikeastaan ainoaksi ratkaisuksi kuntosalin. (Kyllä, joogat ja hengitysharjoitukset ynnä muut on jo kokeiltu moneen otteeseen.) Toisinaan käyn juoksulenkillä purkamassa tätä levottomuutta, salillakaan kun ei voi ihan alvariinsa kolpata. Silti toivoisin, että voisin edes joskus myös oikeasti levätä ilman jatkuvaa pakottavaa tarvetta harjoittaa raskasta liikuntaa. Levottomuus kun ei jätä minua rauhaan, vaikka kuinka väsynyt olisin.
ADHD vaikeuttaa elämää muutenkin hyvin monella tapaa. Ylikuormittuminen on jatkuvasti läsnä ja syö hyvinvointia ja mielenterveyttä. Toisinaan aikataulutus on mahdotonta, koska en välttämättä hahmota päivän kulkua vaikka kuinka yritän. En pysty keskittymään asioihin, jotka eivät minua kiinnosta, vaikka kuinka yrittäisin. En myöskään opi ulkoa tällaisia asioita: en esimerkiksi muista toisen maailmansodan kulusta yhtään mitään, vaikka kuinka paljon olen yrittänyt siitä lukea ja katsoa dokumentteja. Kahden tunnin luennosta en välttämättä muista edes aihetta. Toisaalta olen imuroinut lukuisia sota-aikaisia elämäkertoja suurella mielenkiinnolla niin Neuvostoliiton, koti-Suomen kuin Natsi-Saksankin alueilla eläneiden kertomina. Keskusteluissa hukkaan punaisen langan käytännössä aina, vaikka minulla olisi ennen keskustelua ollut hyvinkin selkeä käsitys siitä, mitä jostakin asiasta ajattelen ja mitä aion sanoa. Toisaalta olen erinomainen esseekirjoittaja, sillä jaksan perehtyä kiinnostaviin aiheisiin suurella intohimolla ja kaivan tietoa vaikka kiven alta, jos se on tarpeen. ADHD aiheuttaa usein myös jatkuvaa paniikinomaista tunnetta ilman mitään järkevää syytä, ja normaalit, arkiset toimet tuntuvat usein ylitsepääsemättömän kuormittavilta. En voisi myöskään koskaan kuvitella eläväni lapsiperhearkea, sillä sen hektisyys ja jatkuvasti muuttuvat tilanteet olisivat minulle aivan liikaa.
Toki ADHD:sta on koitunut myös jotakin hyvää. Koen sen olleen se voima, joka pitää minut liikkeessä ja joka on saanut minut tavoittelemaan mieluisaa arkea. Lähdin muun muassa opiskelemaan uutta ammattia siksi, koska en suostunut "tyytymään osaani" vaan halusin tehdä jotain sellaista, josta aidosti pidän. Jaksan myös perehtyä hyvin syvällisesti minua kiinnostaviin aiheisiin ja olenkin lukenut valtavan määrän kirjoja muun muassa päihderiippuvuuksista, uskonnollisista lahkoista ja olen syventynyt mm.trauman ja kiintymyssuhteiden vaikutukseen ihmisen elämänkulussa. Minua kiinnostavat myös narsismi, psykopatia ja niiden lieveilmiöt sekä synty. Ehkäpä lähden joskus tulevaisuudessa vielä syventämään ammatillista osaamistani myös psykologian saralla, sillä minulla on kyky aidosti katsoa maailmaa toisen ihmisen silmin.
Summa summarum, vuosi oli vaativa, mutta olen tällä hetkellä tyytyväinen elämääni. Mulla on ihana, viisas ja ymmärtäväinen puoliso, kaksi ihanaa koiraa ja työ, josta pidän ja jota saan tehdä omalla persoonallani, omia vahvuuksiani hyödyntäen.
