Olen aika tyytyväinen itseeni. Aloitin ammattikorkeakoulun verkko-opinnot tammikuussa ja jäin opintovapaalle. Koulu on sujunut kaiken kaikkiaan hyvin mutkattomasti ja kevään keskiarvo onkin tällä hetkellä yli 4, eikä yksikään arvosana ole alle sen. Ainoastaan englannin kokonaisarvosana saattaa mennä sen alle, vaikka tein kyllä paljon työtä kielitaitoni edistämiseksi ja parantamiseksi. Suullisestakin kokeesta sain yllättäen arvosanaksi 4.
Olen saanut opiskella itseäni aidosti kiinnostavia aiheita ja kirjoittaa monenlaisia töitä. Psykologiaa ja siihen liittyvää materiaali on paljon. On ollut ihanaa päästä taas tuottamaan tekstiä ja viilaamaan sitä, sillä olen aina ollut siinä taitava. (Niin, Kuvakkeessa en jaksa siihen panostaa, myönnetään.) Tuntui myös mukavalta saada erään ison raportin kieliasusta erityinen kiitos ja maininta.
Ylipäätään opintovapaalle jääminen oli erittäin viisas valinta. En olisi millään kyennyt hoitamaan koulua ja töitä samaan aikaan, etenkin kun haluan oikeasti oppia nämä asiat enkä vain päästä läpi. Ylipäätään mielenterveys ja hyvinvointi on parantunut huomattavasti kun ei enää aamulla tarvitse nousta työhön josta ei yhtään pidä ja jota ei koe merkitykselliseksi saati saa edes sellaista palkkaa, että sillä eläisi mukavasti. Motivaation suhteen on tosin myös työnantajalla oma vaikutuksensa, hän kun ei vaivaudu antamaan positiivista palautetta kenellekään.
Summa summarum, elämä on tosi hyvää satunnaisista "ahdistuskohtauksista" huolimatta. Mulla on aivan ihana puoliso ja meillä paljon yhteistä tekemistä. Ulkoillaan, käydään uimassa, nauretaan superpaskoille vitseille liian kauan. Pakataan hetken mielijohteesta auto täyteen tavaraa ja lähdetään jonnekin jumalan selän taa telttailemaan. Hänellä on terve suhtautuminen alkoholiin (mikä on mulle erittäin tärkeää) ja hän on rehellinen.
Tänään alkaa koko kesän mittainen työharjoittelu. Onhan se vähän jännittävää kun en ole koskaan tämän alan töitä tehnyt, mutta eiköhän sekin mene ihan hyvin.
