Istun lasisella parvekkeella.
Kuuleen junien äänen kaukaa.
Näen kaiken ympärilläni,
vaikka on jo liian hämärää.
Kuulen naapurien puheen
ja lähestyvän sateen.
Olen turvassa sateensuojassa.
Mieleni on pimeässä tunnelissa.
Tunnen syksyn tuoksun,
kun multa tiivistyy hiljalleen.
Enää ei kukat nouse maasta
vaan vahvimmatkin tekee kuolemaa.
Vain sisulla pärjää elämässä.
Näen lehtien herkän tanssin ja
hitaan pukeutumisen
kirjaviin juhlapukuihinsa.
Jalkani palelevat villatossuissani.
Olen niin yksin tässä istumassa.
Tule jo pitkin polkua lämmittämän,
tuo elämääni laulu takaisin.
Kirjoita minulle pitkä kirje
ja lähetä se lintujen tietä.
Riko hiljaisuus sanoillasi.
Kiipeä vihdoin ylös luokseni,
tee jotain rohkeaa vuokseni.
Meitä erottaa vain lasiset seinät,
heikot kuin huojuvat suolaheinät.
selitin mä miten vaan,
mua tajuu et sä kuitenkaan,
kun kerron miltä musta
tuntuu,
luulet että kaikki muuttuu,
tuntuu ystävä et sä haluis
olla,
aitoa tunnetta en saa
sulta,
mietin miksi riidellään,
nyt kuljetaan me erillään,
mihin johtaa ystävyys tää,
vai tuleeko se päättymään?
Kiitos siitä että olet ystäväni,
hyvinä ja pahoina hetkinä,
kiitos siitä että jaksat,
olla tukenani,
kun elämäni on pelkkää mustaa,
ja silloin kun varjo on syömässä sieluani
niin pienet asiat,
voivat tuoda valoa,
se on sinun hymysi,
ja se että tiedän,
sinun tietävän tuskani
tiedät mitä on vaeltaa,
varjojen laaksossa,
tiedät mille tuntuu,
kun sydän on syöty
ymmärrät ettei sinun tarvitse tehdä mitään,
kuin olla ystäväni,
koskettaa kädellä kättäni,
ja sanomattakin tiedän,
että olet ystäväni
niitä kauniita hetkiäkin on ollut,
ja sinä, ystäväni,
olet niitä ollut jakamassa kanssani
se lohduttaa,
saamme kokea muutakin kuin kuolemaa,
surua, masennusta ja varjoja
saamme kokea edes hetken,
millaista on kun joku tosiaan välittää,
ystävänä
olet rakas ystäväni,
eikä se totuus pala kiirastulessakaan
Rakasta...
silloin kun siihen on mahdollisuus.
Anna anteeksi.
vaikka se tuntuisi vaikealta.
Pyydä anteeksi.
silloin kun siihen on aihetta.
Rakasta aina vilpittömästi.