Dzikaff

On kivaa pelata jalkapalloa! Etenkin lapsia vastaan koska ne hävii koko ajan! Valitettavasti minut sijoitettiin lasten joukkueeseen! Mutta me voitimme!

Mut dumpattiin koska en ollut katsonut WhatsApp-viestejä... kun en ole tottunut käyttämään tuota WhatsAppia niin sinne oli vaan päätynyt viestejä joihin olis pitänyt vastata ja en vastannut ja pari päivää sen jälkeen dumpattiin. En mä nyt enää kehtaa mennä selittämään että WhatsAppin käyttö häiriö! :D

Jeesus Kristus oli voittaja. Ainoa vaan että jos tapaisin sen ja pystyttäis kommunikoimaan niin mitä jos mä voittaisin sen väittelyssä? Olisiko se mahdollista? No, jokainen arvioi tämmöset asiat itse omalta kohdaltaan. Mä pidän mahdollisena että voittaisin. Mutta yrittäisinkö tehdä niin?

Otetaan huomioon että Jeesus piti naulita ristiin sen takia että se oli liian kova jäbä. Se sai muut vaikuttamaan joltain "fariseuksilta" ja "juutalaisilta" kuten me fariseukset ja juutalaiset nykyään tunnemme. Jeesus jäi meidän keskuuteemme, mutta ainoa tapa jolla se pystyi tekemään niin oli semmonen että se tapettiin. Kuolleena se ei päässyt enää kyykyttämään ketään. Silloin sen ihailemisesta tuli turvallista.

Encore?

No en mä haluu mitään encoree tommosesta vitun kidutuksesta. Se tapahtui jo kerran ja se oli semmonen juttu että kirkossa pitää edelleenkin käyttäytyä kunnioittavasti. Ihmiset ei selvästikään ole valmiita mihinkään hengelliseen vallankumoukseen nyt kun niillä on ihan tarpeeksi ongelmia vaikka jonkin politiikan ja teknologian kanssa. Et kyllä menee taas karvalakkikonservatiivilta traktorin kardaaniakseli solmuun jos pitäis vielä uskontoakin vaihtaa. Ne ei vitussa pystyis handlaamaan jotain tollasta. Jos et usko niin lue uutisia. Lue uutisia vaan kunnes tajuat että niissä jätetään puolet kertomatta. Mitä vaikka joku Islanti teki kun siellä oli se pankkikriisi. No siitä ei Suomessa uutisoitu. Ja siitä ei uutisoitu siksi että jotkut aatteli että porukka täällä ei kestä sitä että ne tietäis sellaisia asioita. Että niillä pimenis päässä ja ne ryhtyis sekoilemaan jotain vaan. Nostais vaikka keskuudestaan jonkin johtajan ihan vaan jotta CIA pääsis pistään sen kylmäksi. Se olisi kansan osalta niin sanottua arvopolitiikkaa - keskitytään siihen mitä teoista pitäisi seurata eikä siihen mitä niistä seuraa.

Kuka haluais tämmöisessä maailmassa sanoa muuta kuin: "Tosipaikan tullen olisin tutiseva paskakasa"? Vaikka ei oikeasti sitten olisikaan? Tai vaikka olisi?

Kun menin juttelemaan Sauli Niinistölle eka asia mitä se sanoi oli että se etsii vaimoaan. Vaikka sanoin vaan että "Päivää, herra presidentti." Fiksu mies. Mähän olisin tohon voinut vetää semmoset että "Buu huu, säikähitkö mua?" jos olisin halunnut. Jos olisin ollut joku alaluokkainen pässi joka haluaa vain nöyryyttää sitä sen sijaan että myisin sille kirjan. Eli se tarjos mulle paikan saavuttaa näennäinen mitätön voitto siinä tapauksessa että olen niin tyhmä etten ansaitse parempaa. Eikä se varmaan ajatellut mitään tehdessään niin, luultavasti puhui vielä jopa totta. Tommosta ei pysty tekemään ihminen jolla on fiksaatio voittamiseen.

Luultavasti, jos Sauli Niinistö olisi nähnyt edes pienen ahneuden pilkahduksen silmässäni, se ei olisi tullut ostamaan sitä kirjaa. Pekka Himasella taas se ahneus oli written all over his face niin että se näkyi oikein lehtikuvistakin... ja sen tietää mitä siinä sitten kävi. No rahasäkit vaihtoi omistajaa ja menetettiin ehkä mainetta ja kukaan ei tainnut voittaa mutta monet vaikuttivat voittajilta hetken aikaa. Luotettavuus ja arvostelukyky nyt eivät lähtökohtaisestikaan kuulu Kataisen imagoon joten hän jatkakoon komissaariksi - eihän kukaan tiedä mitä hän oikeasti lopulta ajattelee tai että onko se EU:kaan niin hyvä juttu.

Jeesus sanoi: "Joka rakastaa elämäänsä, menettää sen, mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään." (Joh. 12:25)

Mä toivoisin että voisin menestyä ilman että se olisi keltään pois. Ja vihaan elämässäni sitä mahdollisuutta että mut voisi edelleen pakottaa voittamaan jos mut saisi tuntemaan just sen verran alemmuutta että haluaisin. Ei niin paljon että menisin rikki mutta just sen verran että sille olisi pakko tehdä jotain. Antifragiliteetti.

Tässä mielessä, jos joku pakottaa mut voittamaan niin mä häviän sille, koska se pääsee sanelemaan mun toiminnan, vaikka loppupeleissä voitankin sitten jonkun muun! Esimerkiksi amiksessa mä hävisin koulukiusaajalle, mutta voitin sitten myöhemmin jonkin Robert Pirsigin. Sitten pääsin taas siihen tilaan että ei omasta puolestaan tunne tarvetta voittaa. Mutta! Se ei johdu siitä ettei olisi asioita, jotka haluan!

Mä olisin aina halunnut yhden naisen jota en oo saanut. Ajattelen häntä joka päivä. Mun omissa intresseissä olisi saada hänet, mutten halua voittaa. Kun voittaja ratsastaa auringonlaskuun, hänen hevosensa on niin nopea ettei aurinko laske ennen kuin voittaja hevosineen on nääntynyt hengiltä.

Sitä paitsi mitä jos se oliskin ihan kamala kumppani? En mä ole mikään ennustaja. En voi tietää. Jos mä voittamalla saisin sen itselleni niin mitäpä muuta se tekis kuin lopun ikänsä kaatais paskaa mun niskaan. Ja sit mun pitäisi voittaa vielä se paskakin. Hoh hoijaa.

Miksi se kaataisi paskaa mun niskaan? Sen takia että pohjimmiltaan kaikista olisi mukavinta, siis oma arki olisi mukavinta, itse tuntisi itsensä onnellisimmaksi - eikä muiden tarvitsisi edes tietää - jos sais sen unelmiensa kumppanin just silleen että menee joku kukka kädessä tien poskeen odottamaan. Ja sieltä se sit tulis. Eikä tarttis edes varautua siihen ettei hommat sujuis noin helposti.

Enkä mä väitä että edes pystyisin voittamaan hänet itselleni. En ole edelleenkään ennustaja. Jos tuntisin alemmuutta ja yrittäisin sellaista voittoa ja häviäisin niin sitten häviäisin hänelle mutta voittaisin sen joka sai minut tuntemaan alemmutta. Tästä henkilöstä tulisi minun kauttani ihminen joka pilaa toisten asiat. Ja miksi sillä olisi väliä kuka hän edes on? Jos mä olen jo hävinnyt jollekin koulukiusaajalle amiksessa niin ei sillä ole väliä mille seuraavaksi enää häviän. Vaikka jollekin männynkävylle joka tippuu hermopisteeseen niin että pääni räjähtää veriseksi joka suuntaan leviäväksi mössöksi. Tai ehkäpä voittaisin... muurahaisen? Mitä jos se olisi tärkeää?

Eikä tämmösistä jutuista useimpien ihmisten tarvitse ollenkaan puhua mitään. Mutta itse kun en muuhun ilmeisesti kykene kuin itseilmaisuun niin pysyn lestissäni jatkossakin koska en pummikaan halua olla. Hain kyllä tietojenkäsittelytieteeseen yliopistolle mutta oli pisteestä kiinni etten päässyt... ja jos olisin päässyt niin siitä ne ongelmat vasta olisivat alkaneet kun ei mua kuitenkaan olisi varmaan kiinnostanut niin paljon että olisin montaa opintopistettä pystynyt suorittamaan.

Kyllä mulla voi onni olla, mutta tää onni mikä mulla nyt on ei ole semmonen mitä pystyn kätkemään. Ammattitauti. Armosta täällä eletään kaikki. Voihan muutoksia toki pelätäkin jos tuloksena sitten on se että eipähän oo onnea mitä pitäisi pitää vakan alla... sen vakankin voi sitten heittää menemään. Ja mitä jos se vakka vituttaa? Vituttaa niin paljon ettei haittaa ettei oo onnellinen kunhan sen saatanan vakan saa heivattua vittuun, niin pitkälle ku satiaiset kasvaa.

Olenko mä vieläkin oma itseni? Mitä mä oikeen olin hukannut sitten? Mitä meni hukkaan? Vai ainako jotain puuttui?

Pitäisköhän mun mennä tien poskeen puku päällä kukkakimppu kainalossa odottamaan sitä oikeaa? Joskus miettii että miten edes voisi tuntea halua sitoutua. Että miksi *mä* haluaisin jotain sellaista? Kyllä mä pystyn tuntemaan sillä tavalla mutta epäselväksi on jäänyt että onko semmonen suhtautuminen todellisuuteen joku mielenterveyden häiriö vai ei. Jos me oltaisiin fundamentalisteja niin ei olisi. Jotain monogaamisia fundamentalisteja. Jotka elää sitten siellä pyhyydessä ja ehkä hyväksikäyttää lapsia tai sitten ei. Kuten kaikki muutkin.

Kun se japanilainen professori kuoli ja se sen koira tuli aina juna-asemalle odottamaan sitä... aina... niin oliko se koira hullu? Olisiko sille koiralle pitänyt antaa neuroleptilääkitys jotta se olis alkanut tekemään koirille sopivia asioita kuten hakemaan keppiä? Noutamaan keppiä ihan vitun hitaasti siksi että ne lääkkeet väsyttää? Vai oliko jotenkin tärkeempää että se koira rakasti isäntäänsä ikuisesti?

Siis että oliko se koira jokin säälittävä invalidi? Jos sillä koiralla olisi ollut todellisia ystäviä niin eikö ne ois antaneet sille jotain parempaa tekemistä? Oliko ne ihmiset jotka kanonisoi sen koiran, nosti jalustalle sen kuinka paljon se isäntäänsä rakasti, huonompia kuin se koira siksi ettei ne voineet tehdä sen enempää kuin ylistää sitä? Ehkä! Ja juuri siksi en halua olla sankari. Kuten se koira. Äkkiäkös sitä haluaa olla voittaja kunnes tajuaa että voittaminen tarkoittaa sitä että ympäröit itsesi häviäjillä: säälittävillä ihmispaskoilla.

Vai yritänkö mä vaan keksiä jonkin tekosyyn sille että en osaa oikeen dumpata kunnolla? No en oikeen viitsi. Viimeksi kun dumppasin kuin herrasmies piti silti kutsua lanssi. Itse asiassa aina kun mä olen dumpannut se toinen on mennyt palasiksi ja en ole ikinä dumpannut silleen että suhde olisi kestänyt kauemmin kuin kaks kuukautta. Jotenkin tuntuu siltä että semmonen jämpti "tää on nyt tässä" pistää ne vielä pahemmin paskaksi kun semmonen että on pulsumaisen tökerö tai velttoilee vaan ja oottaa että toinen ottaa ite yhteyttä ja sit kun se lopulta ottaa ja on jo valmiiksi vihainen niin sanoo sille että josko lopetettais. Jos tää selkärangaton lähestymistapa toimii paremmin niin on se mun kannalta mukavampaa. Mutta sillon kun ne dumppaa jämptisti niin niiltä kuulee vähemmän kritiikkiä. Saattavat haistatella mutta eivät väitä pahaksi ihmiseksi. Et oisko toi jämpti linja sitten kuitenkin parempi jos siihen kuuluu se sen toisen reaktion kestäminen ja jos se auttaa sitä toista. Jaa-a. No en mä kuitenkaan valitsisi menettelytapaa itse tilanteessa varmaan muulta pohjalta kuin siltä että miltä nyt sattuu tuntumaan sillä hetkellä.

Näin sporapysäkillä naisen joka käveli poikkeuksellisen välinpitämättömän oloisesti. Se kertoi mulle rakastaneensa koko ikänsä jotakuta joka oli nyt kuollut ja että se ei ollut kuitenkaan ollut sen kanssa vaan se oli jonkun kanssa jota se ei rakastanut. Ja tommosia kun kuulee niin sitä alkaa miettiä että tuntuuko kaikista joskus tolta? Vai onko ihmisiä joista ei koskaan tunnu tolta?

Tsiisus. Onko joku ampunu mua magnumilla aivoihin kun on näin tyhmä ja iloinen olo. Vai oonko nussinu liikaan! Pakko laittaa vähän kahvia jos sitä kautta sais jotain tolkkua tähän homma-jutzka-zydeemiin. En jaksa.

En oo vieläkään laittanut kahvia vaikka aikaa on kulunut noin tunti.

Mietin tossa et miten tekis Tarot-pakan. Pienen arkanan lähinnä. Että mikä Tarotissa on relevanttia. Raider-Waite on semmonen et siinä on niinku stoori. Ja yleensäkin ne isonumeroiset kortit on silleenniinku positiivisempia ja finaalimpia ja semmosia. Et pienet numerot on alku (ässä pienimpänä [tai ehkä isoimpana]) ja isot numerot on loppu. No nyt mitenkäs tän sais toimimaan täs AMOQ:ssa kun siinä on eri homma. Et kun siinä oli 4x4 ruudukko per maa ja sitten taas... sitten taas... Raider-Waitessa on vaan numerot ja hovikortit per maa.

Niin ensinnäkin jos mä tolla meiningillä ryhdyn tekeen et mul on 16 korttia... niin siit on paha saada hyvää koska pitäis olla 9 tai 10 numerokorttia ässä mukaanlukien ja sit enintään neljä hovijantteria, tai siis et mistä mä keksin sinne jotain uusia, paroni? Sauvojen paroni? No joo joo, kas kun ei aliluutnantin kengänkiillottaja. Tarkoitus ei ole olla ylikriittinen mut lähtiskö toi paremmin jollain muulla tavalla?

Mitä jos olis 3x3 ruudukko? No okei 9 korttia per maa ei riitä. Mutta siihen vaikka kuvakortit päälle silleen et ne on jotain mitkä on niinku AMOQ:n ulkopuolisia. Eli 9 numerokorttia per maa riittää.

Mutta miten ne numeroi? Siis oikeestihan tää on 3 x 3 ruudukko joka on tehty 4 x 4 ruudukon pohjalta, mikä on ihan helppoa, triviaalia kuin heinän rakentaminen. Ei kai nyt kukaan vittu suostu käyttään niitä kortteja jos niissä on jotkut vitun koordinaatit. Kun et ihmiset yleensä ymmärtää mikä on 1, 2, 3... mutta ainoostaan shakinpelaajat ja matemaatikot käyttäis semmosii tarot-kortteja joissa pienen arkanan maat on jotain koordinaatistoja, et niil ei niinku oo yksiselitteistä numeroa.

Eiks joku kompassi vaikka olis parempi? Suomalaiset ei osaa väli-ilmansuuntia koska niitä on liian monta, jopa neljä, mutta angloamerikkalaiset osaa ja Pauli Pylkkö jo tiesi että vain semmoset ihmiset osaa luoda filosofiaa. Hop hop siis imitoimaan heitä!

Joo kompassi olis hyvä. Sit siin on myös semmonen asento ko "keskellä". Mut voisko ne SEN LISÄKSI numeroida?

Tarot-pakan tekemine on vähänko sulla ois license to mitävittua.

Joo tota näyttäs siltä et parilliset pienen arkana kortit on vähänniinko hyviä ja parittomat vähänniinko paskoja, poikkeuksena äässi josta ei nyt sit tiiä että, no yleensä se tuntuu hyvältä.

Ja keskellä on semmone täyttymys että juman pliut!

Eli sinne laitetaan pariton numero ysi koska ysi tuppaa olemaan hyvän kuulonen kortti vaikka on pariton. Ja se kymppi saattaa olla redundantti, jos pysytään yksnumeroisissa luvuissa saatana.!

Vittu tämmösiäkään juttuja jaksa pohtii jos ei XXX

No sehän se on mielessä mutta hypätään ny ensin? Väärin! Hypätään vasta sen jälkeen. Siksi siitä tuli juoppo.

Ja musta itestäni ny tuli mitä tuli, ei mennä siihen! :D

Kauhee kriitikko siis! Mutku se onniin kivaa :D

Suutari pysyköön lestissään vaikka tekis semmosia kenkiä että naisiin sattuu.

Entäs hovikortit. Öö öö imitoinko Thoth tarotia vai Raider-Waitee?

Mixi tekisin niitä ollenkaan? Noudattaakseni muotoa? Kuulostaapi paskalt idealt!

Ehkä mun pienessä arkanassa onkin vaan 36 korttia.

Et kun tää tarot ei oo mitään perinnetyötä ja täs meidän nykymaailmassa ei silleen oo kuninkaita, nekin jotka on jotain Obamia on aikas onksnejotain sätkynukkeja? Oliks ne kunkut ennen erilaisia? Ei voi tietää. Kun nykyään on ehkä toi illuminati tai sitten ei oo.

Tai et ku mun mielest kauhasen käyttöohjeet oli huonosti kirjotetut ja vasta sit tajusin et ne oli siks hyvät.

Mutku sit miettii et mihin tarotii käytetään. Et miks musta on kiva vedellä jotain sauvojen kuningatarta. Pakasta siis. Et pitäs nyt vaan olla jotenkin tota... kyl ne vaan tarvitaan kun ne edustaa sit kuitenkin ihmisiä ja... öö... tässä maailmassa on ihmisiä. Kun ei ne valtitkaan edusta niin paljo ihmisiä enää vaan sitä mitä ne ilmentää mut ne pienen arkanan hovikortit muistuttaa kaikkein eniten ihmisiä.

Joo no niin mut otetaan sielt ne... hmm no vittu...

kuningas ja kuningatar ja yleisesti noi keskiaikaset käsitteet on ainoat tommoset ääh

mitkä ni kunnioittaa

tai no enpä tiiä.

Ai sain valmiiks jotain mitä halusin tehdä öö vuoden... tein sen tänään.... aiempana 300 pvnä en jaksanut. No tänään jaksoin. No varmaan siks et eilen oli wonderlust.

No en nyt tiiä. Olenko mä laiska paska... vähän niinko ei jaksa käydä lenkillä joka päivä... ei jaksa nussia. Mieluummin vaikka irkkaa. Onko tämä taas sellainen passiivis-aggressiivinen ulkomaailman olemassaolon kieltäminen joka teini-iässäni johti psykoottisiin oireisiin!

Niinkun et joo, jaksaa joogata, ircata, joskus harrastaa liikuntaa, jopa syödä, no kyl joskus jaksaa nussia mutta ei aina. Tai siis et kun joskus tulee sit jo sellanen olo nussimisen suhteen et tältä varmaan kaikista naisista tuntuu kun kaikki haluu nussia niitä...

Ja sit viinaa en kanssa jaksa juoda vaikka sanomalehdessä lukee et se tekee ihmisen onnelliseks. Et selvästi en osaa pitää itestäni huolta. Mut kun oon nähnyt että joskus viina tekee vain hetkellisesti onnelliseksi... tai en oo ees hirveesti nähnyt vaan enemmänkin kuullut... mut sit kukaan muu ei ookkaan onnellinen eikä se tyyppi itekään oo myöhemmin! Tota mitenkäs jos nyt kerta on saatu edes onnellisuuden avaimet selville niin jos semmonen syrjäytymiskampanja et tällä kertaa kehotettas kaikkia juomaan paljon viinaa... jos se kerta tekee onnelliseks...

Eli heittäydynkö mä nyt johonkin helvetin masennukseen ihan vaan sen vuoksi että en oo aivan hedonisti? Kyl on aina tärkeetä todistaa itelle ettei oo tiukkapipo. Mut kun se ei oo tässä mun tapauksessa enää ehkä maailman vaikein asia... viikon voi sekoilla. Kalenteri täynnä ku bisnesmiehellä mutta yhdessäkään tapaamisessa ei sovita mitään liittyen tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Ja jos vois kuvitella että edes jotain ois sovittu nykyhetken suhteen niin siitäkään huvin vuoksi ei pidetä kiinni. Saatat ehkä kutsua jonkun jonnekin mutta siinäkin tärkeämpää oli se kutsuminen kuin se että kukaan oikeasti saapuisi. Lopullinen niitti ovat vuorokausirytmit, joiden kautta alitajuntasi opettaa sinulle että mieluummin valvot yksin yöllä kuuntelemassa musiikkia kuin olisit aamulla jotenkin kartalla siitä että mitä vittua enää edes tapahtuu. Niinkun tänään, mitä tänään pitäisi tehdä. Juot kahvia, avec ei vastaa puhelimeen, sulla ei taaskaan ole vaatteita päällä ja huomaat että ystäväsi ruukkukasvi oikeasti heläyttää pieniä onnen tunteita sisälläsi.

Joo en ookkaan enää huolissaan.

Paitsi semmosesta joskus varoteltiin että teen itestäni vielä pellen. Ja että se pellen rooli on raskas kantaa. Mikä on pelle? Yks jäbä lukiossa oli semmonen et se tuli selittään kaikille jotain ihme juttuja, ja sit ne maksoi sille että se lähtisi pois. No en mä nyt tiedä, mun mielestä se veti sen homman ihan hyvin vaikka toi on tavallaan jo aika extreme ja extremempi mitä ite ees haluan tehdä.

Ja mitä sä saat jos et ole pelle? No silloin sä olet vakavasti otettava... mikä tarkottaa sitä että jos sulla on sen lisäksi jotain intressejä niin sullahan voi olla vaikka puukko selässä kohta! Ja sitten tuleekin ihme kiipeli kun kaikki yrittää kilpaa lyödä sen viimesen niitin ekana. Kaikki ketkä siihen lusikkaan soppansa laitto.

Mutta sit on semmosia ihmisiä jotka oikeasti on vähän niinku ruukkukasveja... et niitä voi hoitaa ja ihmiset ei oikeen osaa edes sanallisesti selittää miksi ne tekee sillä tavalla mutta kuitenkin se kasvi on sitten jotenkin kiva, tai kertoo jotain siitä joka sitä hoitaa. Ja sillä kasvilla ei oo kauheesti intressejä, kaiken minkä se ottaa se ottaa luonnostaan ja silleen että ei olis mitenkään vaikeeta estää sitä kasvia saamasta sitä mutta... mutta... miksi ihmisillä on ruukkukasveja? Jos tää homma on joku kilpailu? Pitää....... eikö se kasvi pidä VOITTAA ja osoittaa että IHMINEN on luomakunnan kruunu! Ei joku ruukkukasvi vaan IHMINEN! Häh????

Jos se kasvi hahmottaisi ton asian tolla tavalla niin sillä olisi aivot aivan turhan takia.

Ja sit miettii että taas kerran "I beat the game" ja sit on semmosia jotka ei ikinä tee niin vaan aina jää siihen peliin sisään. The Wire -sarjassa oli se Marlo. Ikuisesti muistan !!! SPOILER WARNING !!! kuinka se voitti kaiken, veti hommat jopa yli, tappoi ihmisiä varmuuden vuoksi turhaan vaikkei ne olleet tehneet mitään pahaa koska Marlo ei voinut tietää... sit vielä olis saanut pitää sen asemansa jos olis tiennyt vielä enemmän... mutta myi sen ja vaihto piirejä ja varmaan säästi henkensä sillä tavalla... niin sitten se lähtee puku päällä johonkin kadunkulmaan ottamaan luodin käteensä ihan vaan siksi että ilmeisesti, vaikka se oli suurkaupungin kovin huumeloordi, se ei ollut ikinä saanut naarmuakaan vaikka oli jo voittanut koko pelin. Piirit oli vaihtunut, kaikki oli toisin, mutta omaa itseä ei voinut katsoa peiliin ennenku joku skidi oli ampunut käteen. No eipähän ampunu päähän kuten Omaria.

Ja sit se Dennis Wise. Barksdalejen ex-hitman joka muutti elämänsä suuntaa. Se oli just sellanen ruukkukasvi että pitää jotain nyrkkeilysalia (tähän ruukkukasvi ei pysty) ja ihmiset tuo sille lahjoja. Ja sit ne salilla käyvät skidit alkaa jo suuttua että sähän pidät meitä täällä vaan saadakses pillua. Ja se joutuu pitämään suurin piirtein jonkin puheen että no en mä voi sille mitään että mulle tuodaan lahjoja, pitäiskö sanoa että älkää enää tuoko? Mutta tietysti koska se on afro-amerikkalainen niin se sanoo ton kaiken about silleen että: "I don't mean no disrespect."

Ja sit hengelliset gurut sanoo että millään tommosella ei oo oikeesti väliä... noilla saavutuksilla ja tommosella. No ei... kö? Hitler oli siitä vanhan liiton mies että nuorenakaan ei vetänyt hanskaan saatika käynyt naisissa, tai jos teki jompaa kumpaa niin kukaan ei saanut selville. Mutta ei siitä siltikään pidetty, ennen kuin vasta paljon myöhemmin. Sillä oli vaan yksi ystävä ja se oli just semmonen joka vaan kuunteli ja kuunteli. Et ei sun varmaan ees tarvitse olla joku Barksdalejen ex-hitman voidakses olla ihminen. Ei sun tartte olla kukaan ennen kun keksit kuka haluut olla.

Tai että... vaikka kirjoitin kirjan filosofiasta niin tartteeko mun olla tohtori? No enpä tiiä. Oulussa yks kirjailija vaikutti siltä että se vihas mua kun puhuin pizzeriassa matematiikasta liian kovaan ääneen. Se vähän tivas tota mun koulutustaustaa. Vastasin että lukio ja sit se ukko muuttu heti rauhallisemmaks. No sillä oli se arvo että sekin tilanne jäi mieleen jonain semmoisena muistona joka oli jotenkin yllättävä, tai et ei siitä osaa sanoa oikein mitään.

Sen ehkä osaa sanoa että vaikka oisin tehny mitä niin eläisin varmaan silti mieluummin armosta kuin sen takia että olisin ansainnut jotain. Et heräisin mieluummin aamulla ilman mitään syytä kuin siksi että lähtisin hakemaan saatavia.

Kyl sä voit sillä jälkimmäiselläkin tavalla jossain relevantissa mielessä olla olemassa. Mutta vaikka lähtisit hakemaan saatavia niin ei se tarkota että sä niitä välttämättä saisit. Tossa mindsetissä on siis aina se että sä voit epäonnistua, sä voit tehdä virheitä, tää maailma ei oo mikään riepumatto kirjava vaan yks sisään ja kaikki muut ulos - ja pidä vittu varas että sä oot se joka pääsee sisään varsinkin jos oot ansainnut. Koska jos et pääsekään vaikka ansaitsit niin sit se on vähintäänkin surullista.

Ja mulla tää homma nyt meni kai sitten jotenkin onnekkaasti silleen... että... se että eläis ilman selkeästi määriteltyä onnistumisen ja epäonnistumisen mahdollisuutta on se yks juttu jota mä en oo vielä koskaan tehnyt. En tiiä onko tää onnekas tila. Esim. saatan masentua jos en jaksa pitää itsestäni huolta - jos jotenkin hahmotan asian niin että itsestään huolehtiminen on jotain jossa voin onnistua tai olla onnistumatta. Koska siinä tapauksessa mä tuun onnistumaan siinä ainoastaan välillä mutta välillä en ja lopulta kyllästyn koko projektiin huomatakseni vaan ettei sitä voi jättääkään.

Kirjotin joskus että haluan olla eläin joka juoksee pitkin lauselogiikan polkuja vaistomaisesti eikä ajatellen. Eli aika mahdoton tavoite joka kuitenkin riittävissä määrin saavutettiin. Niin nyt pitäis sitten olla joku eläin jollain semmosella tavalla että on niinku osa tätä todellisuutta. Et vaikka juoksee jotain oikeeta metsässä olevaa polkua pitkin, eikä semmosta polkua pitkin joka koostuu asioista kuten ⇒, ¬, ∧, ⊤ ja ∀.

Mut en tiiä halusinko puhua tästä. Tai siis no. Kun Beringinsalmi löydettiin - joku tutkimusmatkailija kulki Venäjän halki ja sit purjehti Pohjois-Amerikan länsirannikolla ja ei ees uskaltanut mennä maihin kun pari kertaa hakemaan vettä. Ja sillä aikaa joku messissä ollut lääkäri tai tutkija dokumentoi jotain lajeja jotka oli pari sataa vuotta myöhemmin kuolleet sukupuuttoon ja teki tosi paljon jotain tärkeetä työtä. Vedenhakureissujen aikana. Niin ymmärrän että tiede olisi hyötynyt enemmän jos maissa olisi vietetty enemmän aikaa, mutta se olisi kai ollut vähän riskaabelia. Joskus piti tehdä jotain muutakin.

Niin mä pystyin viipymään tuossa abstraktissa todellisuudessa aika kauan ja siellä oli omalla tavallaan vaarallista, koska musta tuli koko ajan hullumpi sen takia että ideoilla ei ole ihmisoikeuksia. Siis kyllähän semmosiakin voi kuvitella... että pitäis olla. Moni haluais vaikka että ideat löytävät ihmiset olisivat semmoisia kuin Nikola Tesla. Kiltti ja tekee paljon työtä, stereotyyppisen hyvä ihminen. Tai vielä parempaa, mitä jos ideoiden löytäjät olisi yliopistoprofessoreja? Semmosia et ne olis kilttejä, ahkeria ja vieläpä tottelis auktoriteetteja ja olis helposti lokeroitavissa. Just semmosia resursseja että sä voit katsoa CV:stä mitä professori osaa ja sijoittaa sen johonkin sopivaan projektiin ja homma toimii, ka-chingg ja kohta sulla on vaikka maailman parasta filosofiaa eli sitä mitä Himasen piti tehdä.

Mut sit jos ajattelet huippuja ja miten niille mennään niin ne tyypit ei aina ole tuollaisia. Ideoilla ei ole ihmisoikeuksia. Toiseksi, Roald Amundsen tappoi ja söi osan niistä koirista jotka veti niiden kelkan Etelänavalle. Jos koira on ihmisen paras ystävä niin noi koirat oli sit jo ihan järkyttävän hyviä ystäviä. Eräänlaisia eläinmaailman Jeesuksia... jos se Etelänavalle pääsy nyt sitten oli niin tärkeää. Kai se oli tavallaan aika tärkeää silloin. Ainoo vaan et ei ne koirat tienneet mihin ne oli ryhtyneet. Jos ne olis osanneet puhua, mitä jos ne oliskin sanonut Amundsenista: "Jumala, anna hänelle anteeksi, sillä hän ei tiedä mitä hän tekee." No, niin ei käynyt koska ne ei osanneet puhua. Koska ne oli koiria. Koska niillä ei ollut ihmisoikeuksia. Mutta jos ne olis osanneet puhua ja ryhtyneet vaatimaan oikeuksiaan niin sitä retkeä ei olis sitten voinut tehdä, tai sitten kaikki muutkin olisivat kuolleet.

Ja se miten tää liittyy mun tilanteeseen on... että en olisi voinut tehdä mitään palkitsemisen arvoista olematta kylmä itseäni ja muita kohtaan. Mutta toisaalta en voisi nauttia tai kokea oloani palkituksi olematta lämmin, koska mä en vaan ymmärtäisi miksi kukaan haluaisi antaa mulle palkkioita - eikö se olisi siltä itseltään pois? Enää jää jäljelle se kysymys että miksi mä yritin saada aikaiseksi jotain palkitsemisen arvoista.

No se oli vaan semmonen juttu että en sitä alun perin miettinyt. Mutta nyt huomaan että kun mieleni on avoin sille palkituksi tulemiselle niin jonkun ruukkukasvin hoitaminen tuntuu jo olevan se palkkio. Et... miksi pitäisi saada joku miljoona? Jos mä saisin miljoonan niin voisinko mä kävellä tolla kadulla ja miettiä ja oikeesti uskoa että mun elämä ei oo millään erityisellä tavalla muilta pois? Et kokisinko mä että mulla on oikeus odottaa että muut pitää musta jos mä kohtelen niitä hyvin? Vai olisiko se miljoona joku verivana joka seuraisi mua kaikkialle minne menen?

Tässä maailmassa on oikeesti niin monta paikkaa mistä en vaan tiedä voisko Björn Wahlroos mennä sinne. Totta kai jos se osais olla ja muutkin osais olla niin kaikki menis hyvin. Mutta on mahdollista tehdä semmosia asioita että sä et vaan enää halua mennä jonnekin. Asioita jotka määrittelee sua ja asettaa sun elämän tietyille raiteille. Ja monet ihmiset haluaa että ne ei kokisi tuollaisia juttuja jotka tekee niistä stereotyyppisiä.

Ne ei halua sitä sen takia että mitä lähempänä ne on jotain stereotyyppiä, sitä vaikeampaa niiden on millään tavoin enää poiketa siitä. Sen vuoksi jokaisella ihmisellä pitää olla omituinen harrastus jota ne ei häpeile ollenkaan. Tai jos ei voi olla omituinen niin sitten pitää vaan hankkia joku vika. Ja tää ilmenee myös siinä metafyysisessä skabassa, jota ihmiset käyvät keskenään. Se skaba on semmonen että yritä kuvitella maailma ja todellisuus ja elämä, kaikki, myös hallusinaatiot tai unet, yhteen samaan syssyyn. Ja sitten ole jotakin joka ei ole selkeästi mitään noista.

Vähän niinkun raha-asiat, toikin on semmonen skaba johon ei käytännössä voi olla osallistumatta. Kyllä sen taloudellisenkin skaban voi voittaa kummasta päästä tahansa - jos sulla on eniten rahaa oot joku ja jos pystyt elämään Suomessa alle viidelläkympillä vuodessa niin olet sä sittenkin joku. Jos tavoittelet erikoisuutta et ole kukaan, mutta silloin porukka alkaa sanoa sua hipsteriksi.

Ja se mikä tässä ajatusketjussa on vähän perverssiä on se että ton metafyysisen skabailun näkökulmasta katsottuna mä voitan jos onnistun suuntaamaan valmiuteni subjektiiviseen kokemukseen - siis johonkin semmoseen että tykkään hoitaa vaikka tota tommosta köynnöstä tossa. Ihan tavallinen huonekasvi, ei sovellu mihkään päihdekäyttöön. Mutta en voi voittaa silleen että tietäisin voittaneeni, koska jos se voitto olisi mun henkilökohtainen ominaisuus niin silloin itse muuttuisin objektiksi joka määrittyy ominaisuuksiensa kautta eikä sen kautta mitä se kokee.

Tyyliin että jos Bering on joku "tutkimusmatkailija" ja laivan kapteeni niin ei se nyt varmaan herää aamulla silleen että se on täysin unohtanut kuka se on ja haluu vaan pelata korttia. Mutta toisaalta sen vuoksi se ei voi määrittyä sen kautta mitä se kokee, vaan nimenomaan kapteenin ominaisuutensa kautta. Jos se ei koe olevansa kapteeni vaikka se on siinä asemassa niin sitten se joko kokee väärin tai se asema on väärä. Jotain kuitenkin on väärin.

Samassa mielessä mä en ikinä ole subjektiivinen kuvittelemalla että olen metafyysinen olemalla subjektiivinen. Vaan sillon mä olen metafyysinen. Ja koska kuitenkin kuvittelen näin niin tää on se tapa missä mielessä en ole läsnä. Mutta en jaksa aina kuvitella näinkään.

En jaksa aina kuvitella näinkään siksi että ensinnäkin se subjektiivinen voitto ei ole todellinen vaan voiton kuva jos se tiedostetaan. Toikaan lause ei ole totta siinä mielessä että se, mitä sen avulla yritetään sanoa, ei ole sanottavissa. Se on ainoastaan koettavissa. Mutta tämä nyt pätee kieleen yleensäkin.

Toiseksi, menin sanomaan että olis jotenkin tavoiteltavaa että ei mahtuisi mihinkään stereotyyppiin. No, siinä on se ongelma että mä en tiedä onko Laatu tai Hyvyys stereotypia vai ei. Se voi olla joskus stereotypia ja joskus ei. Joten siinä mielessä ei voi olla varma että onko subjektiivinen voitto metafyysinen voitto. Enkä mä halua olla subjektiivinen jos se ei ole hyvä asia, toisin sanoen jonkinlainen voitto, ilmeisesti sitten kaikkien subjektien voitto.

Hassua että objektiivisen todellisuuden peruskappaleet on normeja ja normatiivisen todellisuuden peruskappaleet on normeja, mutta mystisen todellisuuden peruskappaleet eivät ole mysteerejä (emergentissä mielessä) eivätkä subjektiivisen todellisuuden peruskappaleet ole subjekteja. Pitäisikö mystisyyttä kutsua sattumaksi ja subjektiivisuutta tajunnanvirraksi?

En tiedä. En tosiaankaan tiedä. Tää on nyt selkeesti taas sitä filosofiaa.

Eli mitä se mun tapauksessa tarkoittaa: pitäis alkaa ajatella käytännöllisesti.

Hassua että juuri kenenkään muun tapauksessa se ei tarkoita sitä.

Oiskohan tämmösessä blogissa mitään järkeä.

Tai et kun ei siinä varmaan mitään muutakaan ole tai tule olemaan.

Missä tapauksessa siinä ei tuu olemaan hirveesti järkeä.

Bye bye world.
Tai siis en tarkota niinko miltä toi kuulostaa.
Vaan symmetrian takia.
Koska ei tähän voi laittaa muuta kun järkeä.
Jotain symmetriaa nyt voi niinko järjellisesti laittaa.
Laittaa.
Panna.
Nussia s

***

Tää meininki on vähän sairasta. Tai sitten tää on jotain hiton viihdettä. Et kyllä se nyt saatana on hauskaa. Pakko ottaa. Otto pakkaa. Se lähtee saatana... nussimaan. Onko tämä pulsuestetiikkaa? Pulsut ei nussi mutta puhuu siitä. Paitsi jos kunto kestää sit pulsut nussii. Mut Frank ei puhu nussimisesta. Varsinkaan nuorille pareille. Tai sit puhuu ja ne nussii kovempaa.

Et ku just et jotain muuta selkeesti pitäis liikkuu päässä tai joku vois ainakin ihan hyvin tulla väittämään niin.

No mitä mä sille sanoisin? "Oo hiljaa."

No en mä varmaan vois sanoo sille mitään. Paitsi ton.

Mut se ei johdu siitä ettei kerrottavaa olis.
Ei se saatana merkitse mitään.
Mutta kun senkin näkee että miksi se ei merkitse mitään. Ja sen vuoksi se juuri ei merkitse mitään että kun sen pystyy näkemään.
Muuten sen kertoisi ja se merkitsisi edes jotain.

***

Et yritäpä tässä olla fiksu.

No älä yritä vaan ole.

Tee vaikka jotain tyhmää päästäkses näyttään kuinka hyvä oot pistämään asiat taas kuntoon.

Ja kerro kaikille etukäteen vielä että aiot tehdä niin.

Ne luuli että puhuit menneisyydestä. Ne ei tajunnut että aiot vittu tunaroida lisää.

Yllätyys. Se olikin juoni.

Huijasit itseäsikin. Aivan kuten kaikki muutkin. Samalla kun menojalka vipatti ja piiri pieni pyöri. Samalla kun silmänvalkuaiset ensiksi mollotti kuin paistetut munat ja sitten silmien takana ei ollut ketään.

Samalla kun symbolit liittyivät virtaan.