Dark_Silence

Minä en ihan ymmärrä, missä vaiheessa tämä maailma meni siihen, että metsässä kulkeminen, pihatyöt ja lenkkeily eivät ole enää liikuntaa, ja makaronilaatikko on kauheinta sontaa, mitä voi suuhunsa laittaa.

Mikä perse mun naamassa antaa ihmisille sen vaikutelman, että oon täysin onneton ja kädetön pikku prinsessa? Vähintään kerran viikossa joutuu ihmeelliseen tilanteeseen niin tuttujen ku tuntemattomienki kanssa, et oletetaan, etten osaa pitää edes vasaraa kädessä oikeinpäin.

Esimerkiks eilen olin pitkästä aikaa "eräoppailemassa" (ts. kotatonttuna kahvia keittämässä ja makkaraa paistamassa) ja siihen tuli joku eräjormajumala juttelemaan ja kyselemään et olenko mä liikkunut luonnossa. Tuumasin liikkuvani metsässä lähes päivittäin, mutta siihen tämä toveri sitte tuumaski pitkään mua silmillään mittailleena lievän ylimielisesti, et "Niin no, mikä nyt lasketaan sitte metsäksi?" Niin. Joo. Takapihan kolme omenapuuta.

En ymmärrä. Kertokaa jos on ideoita.

Miehet sitä ja naiset tätä, tiedätte kyllä mitä. Muuta vaihtoehtoa ei ole, usko pois. Poikkeustapaukset ovat mielikuvituksen tuotetta.

Kyllä vain. Nykyään sitä on suvakkihuora tai -pelle samantien, jos ei suostu julistamaan jokaista pakolaista raiskaajaksi. Paskaa tulee niskaan välittömästi, kun kirjoittaa yhdenkin poikkipuolisen ajatuksen ja pyrkii katsomaan asioita edes jotakuinkin objektiivisesti.

Haters gonna hate, minä en ryhdy aivottomaksi dorkaksi, joka ei kykene ymmärtämään, että jokainen ihminen on yksilö. Osa hyviä, osa pahoja. Osa sivistyneitä, osa ei.

Kiitos elämälle siitä, mitä olen viimeisen reilun vuoden aikana saanut.

Vihdoin minut autettiin ylös suosta, johon olin eksynyt ja uponnut. Vaatteeni kuivattiin ja minut ruokittiin kunnolla. Itse en olisi enää pois löytänyt, sillä kompassikin katosi matkan varrella, kartasta puhumattakaan.

Eksyminen vei voimani totaalisesti, ja olen joutunut keräilemään voimiani pikku hiljaa takaisin, päivä kerrallaan. Kiitos kaikille niille, jotka ovat minua olleet auttamassa, etenkin rakkaalle miehelleni, joka on joka päivä vierelläni niin hyvillä kuin huonoillakin hetkillä. Ilman häntä olisin melko varmasti uponnut kokonaan ja lopulta hukkunut.

Vaikka vieläkin tarvitsen apua tietyissä asioissa, olen iloinen siitä, että jaksan jo lenkkeillä, käydä töissä ja hoitaa normaalit arkiaskareet. Ja jos joskus nykyäänkin suuntavaisto alkaa pettää ja olen vaarassa kävellä kohti tuota samaista suota, minut ohjataan sieltä saman tien pois.

Kiitos kaikki rakkaat ihmiset.

Jokainen, joka ei ole koskaan ajanut kuorma-autoa tai rekkaa, tietää meitä paremmin, millaista työmme on.

Me kuskit olemme juuri niitä kusipäitä, jotka tötöilevät liikenteessä huvikseen ja vittuillakseen, etenkin talvella. Meidän mielestämme on todella hauskaa yrittää ajaa muiden autoilijoiden ja etenkin pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden ylitse. Näemme teidät kyllä aina joka kulmasta, mutta emme vain kusipäisyyttämme paskaakaan välitä henkirievustanne.

Talvisin tungemme silkkaa vittuuttamme teidän eteenne moottoritien rampista, vaikka meillä on hyvät nastarenkaat alla edessä siintävää ylämäkeä varten. Emme me tarvitse vauhtia päästäksemme mäkeä ylös; otamme sitä vain kisaillaksemme muita ajoneuvoja vastaan.

Meidän mielestämme on erittäin mukavaa ajella liukkailla pienillä teillä niin kovaa, että perä tai kärry irtoaa hallinnasta ja puskee ajoneuvon ojaan. Meillä ei tosiaankaan ole muuta tekemistä kuin odottaa mahdollista hinausapua tienposkessa ja säikytellä ihmisiä.

Hauskinta on kuitenkin ehkä yrittää aiheuttaa risteysalueella kolari, kun itsellä on etuajo-oikeus. Mikäs sen mukavampaa kuin olla jarruttamatta kunnolla ja rysäyttää pelti vasten peltiä rajoitinta vasten; kyllähän iso auto pysähtyy siinä missä Micracin.

Oikeastaan, olemme olemassa vain ihmisiä ärsyttääksemme. Nykymaailma pyörisi ihan hyvin ilman tällaisia vittupäitäkin.

Ymmärrän toki ärtymyksenne tekstistä, ja se on osittain tarkoituskin. Kyllähän te tiedätte sen tunteen, kun joudutte pelkäämään joka päivä työssänne, miten joku kävelee työpaikallenne vain tehdäkseen itsemurhan ja jättääkseen loput sinun kontollesi.

No haloo. Kyllä me kuskitkin teemme virheitä liikenteessä, osa tuntuu tekevän niitä paljonkin ihan silkkaa "kiireisyyttään". Mitä kovempi rekkamies, sen kovempi vauhti. Aina. Monet vaaratilanteet ovat myöskin meidän syytämme.
Toisaalta koulutuksen taso on mitä on. Nykyään koulusta saa kaikki tarvittavat kortit, mutta tätä työtä ei koulussa opita tekemään. Tositilanteet tulevat eteen vasta eri olosuhteissa työuran varrella, ja niitä valitettavasti harjoitellaan yleensä vasta yksin liikenteessä.

Mutta miettikää asioita joskus meidänkin kantiltamme. Olisiko sinulla tällä hetkellä koti, ruokaa ja vaatteita, jos me emme suhaisi yötä päivää ympäri Suomen tieverkostoa? Niinpä.

Herättipähän taas liikaa tunteita tuo yksi itsemurhatapaus tänään aamulla. Kiitos ja anteeksi. Kritiikkiä otetaan vastaan.

Arvostele ulkonäköni asteikolla 1-10 ja kerro mikä ulkonäössäni viehättää ja mikä ei, jotta voin pahoittaa mieleni ja suuttua sinulle siitä.

Muista myös mainita minulle, mihin haluaisit suudella minua, jotta voisin valittaa kuinka limaisia ihmisiä Kuvakkeessa oikein on. Jos kuitenkin olet hyvännäköinen, ja vastaat toisin kuin haluaisin, pidän sinua idioottina joka ei ymmärrä hyvän päälle.

Bonuksena, kerro likaiset fantasiasi siitä, mitä kaikkea tekisit minulle lukitussa huoneessa vuorokauden sisällä, jotta voisin pitää sinua likaisena perverssinä ja ehkä kertoa siitä muillekin. Edellämainittu ulkonäkösääntö pätee tosin tähänkin.

Nykymaailman kumppaninvalinta on kummastuttanut minua jo pitkään. Puhutaan siitä, että luonne muka merkkaa eniten. Miksi ihmeessä? Onhan se huomattavasti tärkeämpää, että puoliso on hyvin koulutettu, hyvännäköinen ja kohtalaisen varakas. Hyvä luonne on toki plussaa, mutta eihän se voi kaikkea merkata. Vai voiko?

Olen tullut siihen lopputulokseen, että onnettomat liitot ja parisuhteet liittyvät lähinnä siihen, ettei kiinnitetä tarpeeksi huomiota siihen ihmiseen, jonka itselleen valitsee, vaan kaikkeen muuhun, kuten statukseen. Tuntuu tärkeältä, että kulissi on ulospäin kaunis kuin kiiltokuva ja elämä vaikuttaa helpolta.

Mitäpä jos kuitenkin unohtaisimme nämä ulkoiset seikat, ja miettisimme ennemmin, millaisen ihmisen kanssa meidän on hyvä olla. Onko sillä todella merkitystä sinun onnellisuutesi kannalta, onko rakkaasi toimitusjohtaja menestyneessä firmassa vai perus duunari, esimerkiksi putkimies? Tokihan se vaikuttaa elintasoon materiaalisessa mielessä, mutta luulenpa, että ihminen on onnellisempi silloin, kun kokee olevansa rakastettu ja hyväksytty juuri sellaisenaan.

Jos pariskunnan välillä on aitoa välittämistä ja kemiaa, pienet mutkat matkassa eivät niinkään haittaa, eikä elämäsi kaadu siihen vaikka et saisikaan uutta mattoa. Kaipa yritän sanoa, että miettikää nyt hyvät ihmiset sitä henkistä hyvinvointianne enemmän kuin materiaa.

Tää on niin vitun noloo, ja koska mulla on tylsää ni kokeilen.



Ikä: Samaa ikäluokkaa tai vanhempi

Pituus: Pidempi ku minä

Tumma/Vaalea: Ei välii

Silmien väri: Iha sama

Parta: Riippuu naamast

Urheilullinen?: Mielellää mut ei välii

Silmälasit vai piilarit: Iha sama

Pukeutuminen: Joku ei-tyylitön

Hyvin koulutettu: Aivan sama vaikka olis trukkikuski

Tatuointeja: Mikäs siinä

Rikas: Iha sama tämäki :D

Hyvä sängyssä: No... Mielellään ku unelmista puhutaa. :D

Auto: Ei pakollinen :P

Huolehtivainen: Ei kiitos, osaan itekki

Mustasukkainen: Jos olis ni siitä ei tulis mitää.

Tupakointi: Ei väliä.

Alkoholi: ABsolutisti ei kestäis.

Romanttinen: No ei vitussa...

Hyvä kokki: Olisha se kiva mut kyl mäki osaan ruokaa tehä

Herkkä: Ei. :P