Kissanminttu

Silmät meinaa painua kii väkisin muttei mieli jaksa kuitenkaan levätä. Viikon reissailun jälkeen ja mukkulakivillä kävelleenä ja pyörätuolia työntäneenä täytyy sanoa ettei vois enempää olla pihalla siitä univajeen määrästä. Kaikki tyhmä naurattaa ja kaikki tuntuu olevan jotenkin kuin olis toisessa maailmassa. Vihdoinkin yksin ja vapaana kaikesta, vapaana työstä. Toisaalta niin onnellinen niistä mielikuvista eilisen kesäilmasta ja niistä ihanista rakennuksista ja tunnelmasta josta entistäkin pahempi matkakuume sai taas kerran alkunsa. Ihan kuin olis käynyt aikamatkalla menneisyydessä. Ihmisten kävellessä pitkin katuja ja hymyillessä, tarjoutuen auttamaan ja valmiina keskusteluihin joihin uppoutua. Luojan kiitos ei satanut vettä kun kävelin kenkiini sillä reissulla kaksi sormen mentävää aukkoa kengän pohjaan. Minnekkähän sitä kannattaisi seuraavaksi lähteä kuluttamaan uudet pohjat ja miksi?

Kiidätän sanoja pitkin mieleni virtaa
kuitenkaan niihin takertumatta
ne juoksee mun päässäni kilpaa

tunnistamatta merkitystä
niiden lauseiden eilisten

joista kaikki kauneimmat nostetaan jalustalle,
työnnän ne kielen alle.

Yksi ikuisuus kun ei ookkaan siinä
haavemaassa jossa onni kohdataan.

Vaiti vaan.
Ollaan hetki tässä.
Ethän oo lähtemässä?

Piilota mut sun uniin uudelleen.
Älä pyydä poistumaan.
Jos oot mulle oikee käännä mun määränpää
enkä pyydä enempää

Hetken kätken sydämeeni.

Viereesi jään elämään.
Mieleeni jäät elämään.

Jos ei hetkeä elä sen voit menettää.

Sateen lämpö tuli taas takasin..tänään piti kiinnittää huomio siihen ihanaan sateen jälkeiseen raikkaaseen tuoksuun ja täysikuuhun aamulla joka valaisi pilviä ja piirteli kuvioita taivaalle eri sävyisillä harmailla maalaten.

Yö on aina jotenkin niin paljon kauniimpi. Kaikki ne valot ja kuviot vesilätäköissä tai järven pinnalla mitä ei näe kun aurinko paistaa..

http://www.youtube.com/watch?v=Vncy40nAMr0

Smoke city - underwater love

Kävin tänään kaverin kanssa kirjastossa katsomassa Yonaa. Oli vaan niin kaunista ja ajatus tuntui pysähtyvän juuri siihen hetkeen.

Vaikka kappaleissa oli paljon kaihomielistä leikittelyä niin jotenkin se ei tuntunut silti tekevän kaipausta rintaan niinkuin sellaiset suomiveisaamiset yleensä vaan ennemminkin nautinnon siitä hetkestä jossa olin, kuin olisi ollut kotona ilman minkäänlaista kiirettä.

Supiseva ääni sopi niin tavattoman hyvin juuri tuonne. Kuin varkain kuiskaukset kiemurtelivat ja tarinankertojan hentoinen ääni ryömi esiin kolostaan ennenkuin taas hiljeni ja leikitteli hyräjänä kuuntelijoiden korviin.

Kahdestaan esitettyjen kappaleiden soinnut tanssivat tilassa niin että olisi tehnyt mieli keinua kuin satamassa kesäisin veden pinnan kutitellessa varpaita laiturilla.

Rakastan sitä hetkeä kun tunnen musiikin koko kehossani saaden suupielet hymyilemään siitä kokonaisuudesta joka saa tunteet kohisten pintaan.

Voi kuinka kaunista voikaan olla ääniaaltojen keinunnan alaisena. Kaunista poutapilvet, kaunista.

Onni voi löytyä niistä hetkistä kun sytyttää kynttilöitä pakkasella viltin alla ja sulkee silmänsä, haaveilee. Ottaa kauniista muistoistaan jotka on piilottanut omaan sisäiseen todellisuuteensa ne kaikista kauneimmat esille. Katselee niitä hiljaa paikallaan tuntien yhä niiden tunteiden voiman niihin kuitenkaan tukahduttamatta itseään. Tiedostaen samaan aikaan oman onnensa juuri siinä hetkessä joka kulkee aina rinnalla.

Onni on ennemminkin oma valinta kuin mikään entinen tai tuleva kokemus. Se on asioiden hyväksymistä niiden kohdalla joihin ei kannata käyttää omaa energiaansa ja rohkeutta tarttua tässä ja nyt tilanteisiin joista tuntee saavansa jotain hyvää silläkin uhalla ettei se onnistuisi. Kuitenkin käsittäen sen ettei epäonnistuminenkaan ole välttämättä huono asia. Eihän mitään osaa arvostaa tai mikään tunnu miltään jos kaikki olisi liian täydellistä, turruttavaa.

Onni on uskoa itseensä, sen ymmärtämistä ettei ole yhtä kuin se mitä tekee tai se mitä tuntee vaan kokonaisuus jota kuuntelemalla voi ainoastaan ymmärtää, ei heijastamalla itseään toisista vaan olemalla minä itse ja rakastamalla, antamalla omalle sisimmälleen tilaisuuksia avautua eikä paeta sitä, paeta omaa onneaan ja hakea sitä ulkopuolelta etsien.

Onni on luottamista tulevaan jolla on kuitenkin kiva leikitellä mielessään suunnittelemalla jotakin. Tulevaisuus on mielikuva jonka avulla saadaan hukutettua nykyinen tietoisuus, eli nykyhetkessä oleva aika. Joskus sitä voi vain alkaa pelkäämään ja sitä tekee mieli kontrolloida etukäteen. Miten voi kukaan kontrolloida jotakin sellaista jota ei vielä edes ole luotu ja näin ollen edes olemassa?

Jostain pienemmästäkin seikasta ihminen ahdistuu ja tuntee menettävänsä tai ikävöivänsä jotakin mitä kuitenkaan ei koskaan voi eikä pidäkään saavuttaa.

Ennen kaikkea siis onni on nykyhetkessä elämistä ja sen muokkaamista siihen omalla ajatuksellaan että on tyytyväinen epätäydellisyyteen, täydellisen kauniiseen kokonaisuuteen ympärillämme ja jota voi hallita omalla energiallaan ja rakkaudellaan.

Kaikkee pitää kokeilla kerran paitsi sukulaisia ja kansantanssia mutta täytyy kyllä myöntää ettei eilinen show ollu ihan niin vaikuttava kun meinasin sen olevan!

Loppua kohden onneksi tuntui paranevan ja tanssimiseen tuli jonkinlainen juoni. Tanssi ja mikrofonin kautta iskeytyvä musiikki ja kopina sai temmattua mukaansa sen verran että olisi tehnyt mieli lähteä itse heiluttamaan jalkoja lattiaa vasten.

Sen verran täytyy kyllä kehua vaikkei mun tyylinen juttu ollutkaan että kyllä huomasi ammattilaisten olevan asialla kun jalat kulki ihan älytöntä tahtia. Myös jalkatyöskentelyssä mielenkiintoista oli kuinka paljon tanssijat olivat paljon etuvarpaillaan kun kuvittelin ennen että he löisivät tahtia kantapäillä.

Niin tai näin tulipahan koettua. Ehkä ensi kerralla kuitenkin taas uusia elämyksiä!:)

Kävin keskiviikkona kuuntelemassa Johanna Kurkelaa ja täytyy kyllä kehua miten hyvin osaa esiintyä ja ääni on ihanan hentonen. Istuin ihan eturivissä. Samalla oli hauska seurata soittajaa joka oli ihan fiiliksissä liehuttelemassa tukkaansa ja vaihtelemassa instrumenttia. Tuli ihan tunne että itekkin haluu mennä kokeilee soittimia!

Sitten torstaina kaveri pyysi jos lähtisin Adam Lambertin konserttiin kun oli ylimääräinen lippu. Niinpä eilen kävin katsomassa Hartwall Areenalla jonne menin ihan ensimmäistä kertaa. Meillä oli korkealla istumapaikat eikä sieltä kyllä kamalan selkeästi erottanut kun lava oli sen verran kaukana.

Tanssijoita oli mukava seurata ja musiikkikin oli ihan hyvää.

Koska keikka loppui jo aikaisessa vaiheessa niin lähdimme käymään sattumalta kahvilassa jossa olin kyllä käynyt aikaisemminkin päiväsaikaan. Siellä oli ihanan lämminhenkinen tunnelma! Kitaristi ja laulaja vetivät hienoa tulkintaa.

Lopuksi kun kävelin kotia kohti tein mielenkiintoisen löydyn: kotini lähellä on harrasteteatteri johon voisi suunnata jossakin vaiheessa kun on jo ainakin 3v aikaa kun viimeksi on päässyt esiintymään näytöksessä. Ihana tunne kun saa astella lavalle sydän pamppaillen. Se on samaan aikaan hyvin jännittävä, ripauksen jopa ahdistava mutta ennen kaikkea se tunne on niin lähellä jollakin hassulla tavalla ihastumisen tunnetta ettei siitä voi kuin nauttia!

Adrenaliini on kyllä hieno aine..ja se kun huomaa voittaneensa itsensä jännityksestä huolimatta.

Mietin vaan ihmisiä jotka esiintyy lähestulkoon koko ajan..tottuuko siihen että monen monta ihmistä tuijottaa ja joutuu suoriutumaan paineen alla vähillä yöunilla..keho koko ajan stressitilassa..kauan ihminen jaksaa sellaista?

Täytyy kyllä sanoa ettei itsestä olis ainakaan maailman tähdeksi. Ihanaa kun saa kävellä rauhassa kaduilla eikä ihmiset huutele perään että tuolla se nyt menee ja se on tämmönen ja tuommonen.

Mediallakin on kyllä aikamoinen vaikutus..kaikki pitäis kuitenkin koittaa kyseenalaistaa mitä tuolta meille vakuutellaan. Se on vaan kuitenkin usein jonkun veikkaus asiasta jota on vähän paisuteltu ja pullisteltu, venytelty ja muunneltu. Varsinkin talvisaikaan sais tulla erikseen iloiset uutiset eikä aina niitä asioita mitkä on ihan pielessä, semmonen ois mahtavaa!

On se kumma juttu kun on pari päivää töistä vapaata niin sitä saa virtaa kummasti tehdä asioita! Mä sain eteisen maalattua ja aloitin ihan vakavissani nukkekoti projektin uudestaan mikä keskeyty muuton takia (ei mahtunu mukaan joten heitin roskikseen kaiken mitä olin saanu aikaseks)

Maalasin siis seinien lisäksi kaksi nukkekotipohjaa ja rakensin siihen lattian ja seinän. Sit leikkasin lehdistä kuvia joita meinasin hyödyntää ja vielä olis huonekalujen valmistaminen muovailumassasta. Ei vaan ollu kauheen järkevää viettää edellinen päivä siivoten ja alottaa seuraavana päivänä extemporee kaks tosi sotkusta hommaa!

Kirppariltakin olis ollu ihana tehdä löytöjä. Se on ihan mahtava paikka silloin ku ei etsi mitään tiettyä, kiertelee vaan. Taidanpa huomenna käydä katsastamassa mitä kaikkea kivaa sieltä oikeen löytyy :)

Ihan mahtavaa!

Sain viime viikolla hankittua keltasen vyön ja tää vko on ensimmäinen kun saa mennä toisten sekaan kokeilemaan. Huomisen tosin joutuu skippaamaan joulukonsertin takia. Aluksi jännitti kamalasti miten se menee..tuli kyllä suorituspaineita kun kuvaaja ja arvostelijat tuijottaa siinä selän takana. Vähemmästäkin alkaa häsläämään!

Sain kuitenkin kuulla että tekniikka oli hyvin hallussa jälkikäteen kun kävin meidän seuran pikkujouluissa.
Tänään taas tuli uusia liikkeitä joiden kanssa piti olla tarkkana ja muistella miten se taas menikään..toistoa vaan monta kertaa!

Parasta on ku on yrittänyt monta kertaa ja ensimmäisen kerran koko liikesarjan muistaa ulkoa. Sillon sitä huomaa että siitä on ollu hyötyä ettei anna periksi vaan jatkaa vaan.Ihan huippuhieno tunne!

Mä olen niin onnellinen!Oon aloittanut uuden harrastuksen jujutsun mikä on kyllä hyvä keino nollata pää työpäivän jälkeen. Kuukausi takana ja kyllä oon yllättynyt miten voikaan olla kaatuminenki taitolaji!Aina meinaa mennä kyynärpää eteen vaistomaisesti. Lisäksi et oppii muistamaan ne liikkeet! Meinaa aina unohtaa miten se nyt menikään vaikka katsois kuinka tarkkaan vierestä. Ei muuta ku toistoa vaan ni eiköhän ne päähän ala jäämään :)

Lisäksi oon ilonen siitä kun kaverin kautta tuttu musiikin tekijä kuunteli mun runoja ja halus että alan tekemään sille sanotuksia!Pari tuli lähetettyä ja tykkäsi kuulemma kovasti. Täytyis vaan opetella ehkäpä nuotteja lukemaan niin vois alkaa kanssa sanottamaan biisejä itse.

Varsinkin näin syksyllä tulee semmonen sopiva kaipuun tunne mikä on hyvä purkaa paperille. Siihen tarvii aina tietynlaisen fiiliksen että saa tekstiä aikaan. Se on jännä miten ne inspikset iskee aina keskellä yötä!Just sillon ku pitäis mennä nukkumaan et jaksais herätä töihin aamulla ni sit sitä tuis vaikka kuinka.

Viime yönäki tuli vaan istuttua alas paperi toisessa kädessä ja kynä toisessa. Samalla saa purkaa tunteitaan ja kuunnella omaa sisintään..ja mikä sen parempaa kuin ensin ilta hyvässä kaveriseurassa höpötellessä vaikka ja mitä! Mukava viikonloppu takana ja huomenna siis jaksaa taas lähteä virkeänä töihin.