Z.eta

29.3-09 Turku klo.04:06
Kun elämä kohtelee erittäin julmasti ja rumasti tarpeeksi pitkään,niin ihminen pystyy "lokeroimaan" päähänsä ja mieleensä mapin,siis aivan tavallisen mapin sellaisen,jonne mapitetaan papereita.
Minun ö-mappini on musta-valkoinen. Kaikki asiat voi laittaa mappiin-ö,jolloin ne ovat jossakin,niin syvällä päässä,etteivät pyöri mielessä jatkuvalla syötöllä. Se antaa tilaisuuden antaa pään syöttää positiivisia,erilaisia,tämän hetken asioita ajateltaviksi.
Voit laittaa mappiin asiat,joita et ole käynyt läpi itsesi kanssa ja tällä hetkellä niiden läpikäyminen olisi ylitsepääsemätöntä ja ainoastaan itsetuhoista.
Pitäisi perkele,vain oppia oppimaan elämään tässä hetkessä,eikä muistella menneitä tai ajatella tulevaisuutta.Siinä,kun vain onnistuu,niin voi rauhassa,hiljalleen oman voinnin ja tuntenteiden mukaan,sitten joskus käydä läpi asiat,jotka nyt ovat mahdottomia hyäksyä. Aina ei kuitenkaan onnistu käymäänkoskaan tiettyjä asioita läpi,joten pidetääön ne siellä mapissa-ö.
Faktaa on se,että mennyttä ei voi muuttaa,eikö tehtyjä asioita saa tekemättömiksi. Siihen on ,vain koitettva sopeutua ja oppimaan elämään asian kanssa. Hyväksyä se ja yrittää päästä sinuiksi asian/asioiden kanssa
Nöyrtymistä tarvitaan ja paljon... on opittava nöyrtymään itselleen ja teoilleen sekä totuudelle. Tunneelämä heittää volttia edes takaisin.
Pelkoa koetaan ,ehkä jopa liikaakin. Tuska tuntuu loputomalta. Ahdistus voittamattomalta sekä totuutta paetaan.
On aika pysähtyä,vaikka se pelottaakin. Miettiä mitä haluaa oikeasti elämältään. Elää vai,vain luulla elävänsä.
On opittava ottamaan ilo irti arjen pienistä asioista,nautittava niistä. Tiedän,että se on helppoa ja lopulta palkitsee,joten miksi siis en toimi niin..?? Siinäpä kysymys... Ehkä olisi aika mapittaa mappi-ö kuntoon ja sulkea se laatikkoon ja yrittää vaihtaa suuntaa,vielä,kun siihen tilaisuus on. Suljen laatikon,huokaisen ja luotan elämäni suunnan muuttuvan,tiedän suunnan muuttuvan,koska sitäitse haluan ja kaikkihan lähtevät sinusta itsestäsi.
Nyt olen voimaton,pelokas ja heikko. ANNA KÄTESI JA OHJAA MINUT PAREMPAAN ELÄMÄÄN. Sillä maailmalle olet,vain joku,mutta jollekkin koko maailma. Suosittelen ihmisiä käyttämään mappi-ö:tä pahojen asioden tapahtuessa.

Z.eta (ja musta valkoinen mappi-ö) :)

20.3-09

Espoo on sijainti ja olo mitä mahtavin,ainakin nyt huomisesta en tiedä,mutta ajattelen taas,että elän päivän kerrallaan...huonosti ajateltu sanon minä(kin)... :p Pojat pelaa pleikkaa ja mä istua naputtelen tässä koneella... Ajattelin vain tulla kertomaan kuulumisia mustan silmäni kanssa (siitä lisää joskus toiste)... Hyvin pyyhkii,mutta pyyhkiköön... Pitäkäähän lippu korkeamalla,kuin salko ja muistakaa edustaa... Jatketaan harjoituksia... :D

Z.eta

16.1-09
tuossa tuo yks nyt makaa tajuttomana lattialla... mitäs tuli riehumaan tänne... heräis nyt niin sais sen ulos.. juotii viinaa ja yhtäkkiä ryntäsi sitten kimppuun... känni päällä,joten laitan paremman tekstin myöhemmin... harmittaa vaan ,kun kämppä täynnä verta... no tätä tää on... hohhoh... jatketaan harjotuksia..

13.kesäkuuta-05 itäkeskus

Olen elintapani ja olosuhteiden tulosta,eli vain ihminen. Onko tappaminen väärin?
Olenko tappanut?
Se ei ole oleellista.Oleellisempaa mielestäni on se ansaitsiko tapettu edes elää...?
Mikä on oikein ja mikä väärin?
Missä kulkee oikean ja väärän raja?

18.toukokuuta-08 Järvenpää

Minulla on liian ikävä poikaani. Itken joka ilta itseni uneen sinua ajatellen. Minun poikaani. Leevi,minun Leevini. Äiti ei haluaisi tässä maailmassa mitään enempää,kuin nähdä,halata,silittää,leikkiä,jutella ja vain olla kanssasi,katsoa sinua nukkuessasi. On niin ikävä.
Jos joskus saan anteeksi,että vaihdoin sinut paskaan,annoin itseni pirulle, enkä sinulle.
Jos vain saan toisen mahdollisuuden vannon, että mikään muu,kuin kuolema ei enää erota meitä toisistamme. En jätä sinua rakas lapseni enää koskaan.
Olen pahoillani.Molempien puolesta.
Anna minulle anteeksi, sitten jonain päivänä. Jaksan kyllä odottaa,mutta on hyvin hankalaa yrittää olla äiti kaiken tämän jälkeen.Etenkin,kun isäsi ei vastaa tapaamispyyntöihin eikä soittoyrityksiini. Ymmärrän isääsi täysin. Kenen tahansa luottamus olisi mennyt minuun vähemmästäkin.
Ehkä jonain päivänä olen taas osa elämääsi,toivon ainakin olevani.
Rakas lapseni,olen niin pahoillani.
Se ei ehkä riitä,mutta enkö ansaitsisi toista mahdollisuutta?
Maailma kohdelkoon sinua hyvin tulevaisuudessasi. Luulen ottaneeni sinunkin osasi pahaa elämässäni niskaani viime vuosina.
Tästä eteenpäin teen kaikkeni eteesi.
Muutama vuosi taaksepäin sinun ollessasi vielä pikkuinen en voinut riskeerata sinua omien hölmöilyideni takia,saattaa vaaraan tai elää tietäen,että sellaisiakin hulluja liikkuu lähelläni,jotka voisivat sinua helposti satuttaa,jopa tappaa. Sinun oli parempi mennä isin luokse,vaikka et sitä silloin ymmärtänytkään,toivon sinun jonain päivänä ymmärtävän mikä sai minut tekemään päätökseni. En koskaan olisi voinut olla niin itsekäs ja pitää sinua luonani vaaroista huolimatta,joten minun oli luovuttava kaikesta.Rakas lapseni,minun oli luovuttava sinusta.
Toivon sinun ymmärtävän ja antavan minulle anteeksi joskus. Jaksan kyllä odottaa sitä päivää. Se auttaa jaksamaan ja jatkamaan eteenpäin.


Z.eta

7.joulukuuta-06 Roihuvuori
Kristallisen kimaltavan auringonnousun näen kauneimmillaan,kun kullan kultaisen auringon sokaisevat säteet heräilevät yön yli kestäneiltä uniltaan.
Merenranta hietikolta kipuan ylös kalliolle katsomaan,kuinka kaunista ja uskomatonta maailman luonto meille päivittäin pystyykään järjestämään.
Siihen kalliolle istumaan ja ihailemaan jään,nautin rauhasta ja siitä,mitä jokainen voi nähdä ympärillään.
Pian auringon kuitenkin jo laskevan nään,ilta saapuu,näin päivää meiltä taas pois pimeään viedään.
Nousen ylös hymyillen,suljen silmäni ja lähden,silti vielä vilkaisen hiukan haikeana viimeisten säteiden perään,vain varalta,jollei ne enää taivaalle ilmesty,kun herään.
Aivan ihana päivä taas takana tänään.
Olen varma silti,että aamun tullen kristallikaste tulee metsän lehdet täyttämään,ja onnellisena hymyillen uuteen päivään,minä palaan sille samalle kalliolle omaa unelmaani elämään...

Z.eta

4.toukokuuta-06
Rikoin lapsuudesta asti minulle hyvin rakkaan peilin,heittämällä sen seinään piriraivoissani,sen tuijottaessa minua takaisin.
Ennen peilin hajoamista,kaduin jo,että käteni oli päästänyt siitä irti. Peili oli minulle hyvin rakas,aina katsoessani siihen se jaksoi hymyillä takas.
Nyt tuijotan lattialla olevia satoja sirpaleita,enkä tunne mitään. On täysin hiljaista,kuulen vain hiljaisuuden ja sirpaleiden itkevän sekä kuiskaavan minulle:
"Minä olin,niin kuin sinä ennen,pian sinä olet,niin kuin minä nyt."

Aika pysähtyy.....


Z.eta
Arvostella saa alapuolelle,kiitos...:)

30.lokakuuta-08
Mitä vittua, taasko mä tein tän,menin ja retkahdin...? Näköjään. Ei tää tästä mihinkään ainakaan häviä. Olen aika turhautunut ja pettynyt itseeni,koska tiedän kaiken taas alkavan pian nollapisteestä. Miksi just nyt,kun kaikki näytti menevän hyvin? Ehkä just siksi.

Kohtalo tai joku kai...
Piruhan mut jälleen helvettiin sai...


Z.eta

Isokokoinen mies ja pieni noin 40kg painava vaalea nainen kävelevät autollemme. Mies tulee esittelemään itsensä minulle. Hän on Tomppa. Sillä aikaa myöhemmin Jonnaksi itsensä esittelevä nainen jää keräämään Tompan tahallaan maahan heittämiä cdlevyjä. Näen tytön kasvoilta pelon ja julman vihan Tomppaa kohtaan. He istuvat autoon ja lähdemme ajamaan vantaalle päin. Katson pelkäjänpuolen sivupeilistä,kuinka Jonnan luinen ja pieni olemus kertoo myös hänen käyttävän piriä. Vilkuilen matkan ajan sivupeilistä Jonnaa ja tunnen hänen kipunsa ja tuskansa sisälläni. Selkääni pitkin menevä viiltävä tunne pakottaa minut kysymään itseltäni : "lyökö Tomppa Jonnaa?" Sitä en tiedä,ainakaan vielä. On varmaa,että aion tarkkailla heitä,sekä auttaa Jonnaa tarvittaessa. Jonna on hyvin kaunis nainen,mutta hänen ilmeettömyytensä näyttää olevan vieneen elämän ilon häneltä kokonaan. Vain tyhjä katse,tyhjyyteen. Tiedän,että Jonna haluaisi puhua minulle jotain ,mutta hän ei uskalla. Tuska,joka peilin välityksellä siirtyy Jonnan silmistä omiini on ääretön avunhuuto saa ihoni nousemaan kananlihalle. Nyt tiedän tarkalleen mistä on kyse,mutta vain toinen saman kokenut sen voi ainoastaan sanoitta jollekin kertoa. Olemme perillä. Menen Tompalle ja Jonnalle ensimmäistä kertaa kylään. Asunto on kaunis ,mutta minun ei ole hyvä olla siellä. Menen vessaan vihdoinkin vetämään vedot,en övereitä,mutta oksennan kuitenkin. Tunne ,että minun on autettava tyttöä on voimakas. Tuijotan kasvojani vessan peilistä ja huudan olohuoneeseen: "kaikki hyvin,meni ,vaan vähän yli...". Hymyilen vielä peilille ja tiedän,että tyttöni kärsimys on pian ohi.Liityn muiden seuraan olohuoneeseen ja huomaan ,kuinka Tomppa raivoaa hullunlailla. Luukussa olleet kaikki miehet poistuvat asunnosta Tompan lyötyä Jonnaa. Viha kiehuu sisälläni. Tomppa vain lyö,heittelee veitsillä,tuhoaa asunnon ja satuttaa tyttöäni.Jonna vuotaa runsaasti verta. En voi enää katsoa ,joten menen nojatuoliin Jonnan päälle suojaamaan tyttöäni takillani sekä 43kg painollani. Asunnossa on hetken hiljaisuus,jonka viestin kaikki ytmmärtää. Me olemme kolmistaan ja ystävän nainen suojaa Jonnaa,jolloin hän ei pääse enää lyömään. Jonna puristaa takanani tiukasti takkiani,etten vain lähtisi ja jättäisi häntä yksin. Yli kaksi tuntia suojaan minua vain hiukan sirompaa tyttöä edelleen murhaavasti Tomppaa silmiin tuijottaen. Kyyneleet valuvat omille poskilleni mutta,tuijotan silti.En voi olla hetkeäkään varma käykö Tomppa pian minun päälleni,mutta mielessäni ei edes käy ajatus jättää tyttöäni sinne yksin. Tilanne rauhoittuu ja lähdemme sovussa autolle,kun jo rappu käytävässä Tomppa heittää Jonnan portaita alas, pää osuu pahasti rapun lattiaan ja vuotaa verta. Silti Tomppa jatkaa vielä maassa makaavan avovaimonsa potkimista.Käydessäni Tompan päälle tilanne loppuu,mutta tyttöni ilme rapun lattialla ei koskaan häviä mielestäni,sekä lause ,joka ei ikinä unohdu " Tomppa,ei nyt ,kun vieraat näkee"

Z.eta kommentoikaa alas. :) kiitos,kun jaksoit lukea loppuun.

Tiedän,että en löydä sua enää maanpäältä,silti usein etsin sua sieltä sun täältä.Hiljaa etsin sua,katsoen ylös taivaaseen,hymyillen katsot mua ja aika pysähtyy paikoilleen. Hymyilen hetken, kunnes havahdun taas totuuteen, olet jo lähtenyt luotani enkelinä ikuisuuteen. Sinä olet kulkenut täällä jo loppuun oman retken,minun matkani maanpäällä on vielä kesken. En tiedä mitä teen. Hukun tunteeseen. Kasvosi saa mut jälleen ikävöimään,pala on kurkussa,kuristaa,se saa minut itkemään.
Mulle jäi meistä monta kultaista muistoa,olit enkeli jo ennen taivaaseenkin menoa,jos pimeässä harhailen sä näytät mulle valoa,olen niin onneton, en muuta osaa sanoa. Olen kerrankin hiljaa,koko maailma on hiljaa,voi kuulla vain hiljaisuuden.
Mä tiedän,että eksyn vielä elämäntieltä,mutta tiedän sinun ohjaavan minut pois sieltä. Olen kiitollinen muistoista. Kiitos Simo niistä,niitä mä en unohda
Raskaiden kyynelten takaa paistaa kauneimmat muistot
Minäkin tulen sinne,kunhan on sen aika,silloin näen sinut ja olet vierelläni aina.Hyvästi siis hetkeksi vain,onneksi sinut mä nähdä sain. Jotenkin jaksan taas paremmin,näinhän minä äsken enkelin.

Simoa rakkaudella muistaen: Martina (Z.eta)
Simon murhasta voi lukea niceforum :läheiseni katosi palstalta Z.eta NIMIMERKILLÄ.